Keskiviikkona Union Plaani palaa kehiin ottelutauoltaan, kun joukkueen linja-auto suuntaa Ristiinaan Ri-Pan vieraaksi. Tällä hetkellä Union Plaani on sarjassa sijalla kahdeksan, kun taas isäntä Ri-Pa on sarjan viimeisenä.

Edellisen ottelunsa Plaani pelasi 22.6. kotikentällään mikkeliläistä SavUa vastaan. Tuloksena oli 1-3 kotitappio. SavU-ottelua ennen Plaani kaatoi RPS Lionsin suurinumeroisesti 7-1. Viimeisten otteluiden kaava on ollut heinolalaisryhmällä selkeä, tappiota on seurannut voitto ja voittoa tappio. Tämän on huomannut myös joukkueen päävalmentaja Jesse Rantanen,

Peli on ollut koko kauden ajan ihan hyvää, mutta se ollaan huomattu, että tiukoissa peleissä se ihan hyvää ei vain ole riittänyt, joten voittoputket on jäänyt syntymättä. Nyt ollaan kuitenkin valmistauduttu tiukasti keskiviikon matsiin ja jokaisella pelaajalla tavoite on kirkkaana mielessä. Lähdetään hakemaan voittoa suuren työmäärän kautta.

Keskiviikkona Plaania isännöivä Ri-Pa on aloittanut kautensa tuloksien osalta kehnosti. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen voittosarake näyttää edelleen nollaa ja maalisuhde 9-37 ei mairittele. Ri-Pan kohdalla, kun katseet siirretään yksittäisiin otteluihin, niin joukossa on parin murskatappion lisäksi myös hyviä tuloksia. Hyvistä tuloksista voidaan mainita kotitasapeli vahvaa ja liikkuvaa SavUa vastaan sekä vain maalin tappiot sarjan kärkiporukoille IPS:lle ja MyPalle.

Vaikka Ri-Pa joukkueena onkin jäänyt vaille mairittelevia tuloksia, on kotijoukkueen hyökkääjä Miikka Oinonen kuitenkin pelannut myös tällä kaudella vähintäänkin omalla tasollaan. Ri-Pan yhdeksästä tehdystä maalista peräti seitsemän on syntynyt Oinosen viimeistelemänä. Mikäli heinolalaismiehistö mielii palata voiton tai pisteiden makuun, on härkämäinen ja taitava Oinonen saatava pidettyä kurissa.

Lähtökohdat otteluun ovat herkulliset. Voitolla Union Plaani nousee sarjassa kaksi sijaa kuudenneksi, ollen vain viisi pistettä sarjassa kakkosena olevaa Kultsua perässä. Kotijoukkue taasen voiton avulla pääsisi hengittämään putoamistaistelussa olevien STPS:n ja RPS Lionsin niskaan.

Ri-Pa vs Union Plaani keskiviikkona 18.30 Ristiinan Urheilukentällä!

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *