Tämä on artikkelin otsikko

Tämä on artikkelin leipäteksti

Sisäsiisti talvikausi käynnistyi kahdella voitolla!

Kaakkois-Suomen piirin futsal-Kolmonen potkaistiin käyntiin sunnuntaina kirkonkylän liikuntahallissa. Sarjan seitsemästä joukkueesta kentälle marssivat kotikaupungin uusiutuneen Union Plaanin lisäksi Ristiinan Pallo ja Myllykosken Pallo.

Toisin kuin edeltäneen keskiviikon harjoitusottelussa AC Vierumäkeä vastaan, sai Plaani tällä kertaa jalkeille lähes parhaan kokoonpanon ja pysyikin parin muutaman maalin johdossa melkein koko avausottelun. Siitä huolimatta sunnuntain alkusoittona toiminut Plaanin ja Ri-Pan kohtaaminen oli koko turnauksen tasaisin peli. Ongelmia Plaanille aiheutti lähinnä Ri-Pan kapteeni, Veikkausliigaa TPS:n ja KuPS:n paidoissa pelannut väkivahva Miikka Oinonen. Plaanin debytanteista isoimman vaikutuksen teki Vierumäellä opiskeleva Maskun Palloseuran kasvatti Henri ”Huju” Hujala tekemällä heti ensimmäisessä ottelussaan hattutempun.

Plaani päihitti Ri-Pan lopulta lukemin 6-3. Ristiinalaisten kaikista maaleista vastasi vähemmän yllättäen kapteeni Oinonen, joka piti Plaanin pohjapelaajat, Ville Mikkolan ja Henry Liukkosen melkoisen kiireisinä läpi ottelun.

Päivän toisessa kohtaamisessa Ri-Pa murskasi MyPan 16-2 eikä turnauksen heikoimmasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä, kun turnauksen päättäneen ottelun loppulukemat merkittiin aikakirjoihin malliin 12-0 Plaanin eduksi.  ”Huju” Hujala pääsi kruunaamaan debyyttisunnuntainsa viidellä maalilla mylsäläisten kääntäessä pallon sijaan katseensa kotiin vieneelle kantatielle 46.

Talven 2017-18 futsal-Kolmonen pääsi siis starttaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Viime kausien tapaan Kolmonen pelataan yhdentoista turnauksen sarjana siten, että jokaisella joukkueella on oma kotiturnauksensa. Tällä kertaa Plaanille siunaantui pelimäärän tasaamiseksi helmikuun alkuun toinenkin kotiturnaus, mutta jatkoa futsalille seuraa jo viikon päästä sunnuntaina MyPan kotiturnauksessa. Olosuhdetilanteen vuoksi Korian monitoimitalolla pelattavassa turnauksessa sinikeltaiset saavat vastaansa kaksi entisestä Elimäen kunnasta ponnistavaa joukkuetta: FC Villisiat ja Korian Ponnen.