Union Plaani sai merkittävän vahvistuksen joukkoonsa, kun Mikkelin Palloilijoita edustanut Jens Tanskanen siirtyy Heinolaan 1+1 vuotisella pelaajasopimuksella.

Plaanin rivit vankistuivat tuntuvasti 28-vuotiaan Jens Tanskasen liityttyä loppukaudeksi joukkueen vahvuuteen. Sopimuksessa on optio myös ensi kaudesta. Tanskanen pelasi alkukauden Mikkelissä perinteikkään MP:n joukkueessa kakkosdivisioonaa, mutta ei saanut toivomaansa roolia joukkueesta.

Aiemmin Tanskanen on edustanut FC Lahti Akatemiaa samassa sarjassa. Kaudella 2011 Tanskanen pelasi Ykköstä FC Lahden edustusjoukkueessa. Urallaan Tanskanen on pelannut 101 ottelua ja tehnyt niissä 34 maalia.

Plaanin joukkueenjohtaja Antti Heikkinen on erittäin tyytyväinen uudesta värväyksestä ja miehelle on kaavailtu roolia joukkueessa pitkällä tähtäimellä.

  • Jensillä oli vähän nihkeää Mikkelissä, kun häntä peluutettiin laidalla ja hän on kuitenkin aikalailla puhdas kärki / kymppipaikan pelaaja.

Tanskanen löysi tiensä Heinolaan kahden joukkueessa pelaavan tutun, Bowen Jaritramin ja Amin Alanin kautta.

  • Muutama tuttu kaveri pelaa Plaanissa ja sitä kautta hän pelaa nyt meillä. 1+1 vuotinen sopimus kertoo, että hän on sitoutunut pelaamaan Plaanissa, mikä tässä oli kaikkein tärkein asia meille tulevaisuutta ajatellen, sanoo Heikkinen korostaen sopimuksen optiopykälän merkitystä.

Tanskanen on itse erittäin tyytyväinen siirrosta Heinolaan ja Union Plaaniin.

  • Joukkueen ensivaikutelma on hyvä, ilmapiiri erinomainen ja minusta tuntuu että olen nyt oikeassa paikassa.

Mies on vakuuttunut joukkueen iskukyvystä ja uskoo Plaanin nousutavoitteisiin.

  • Joukkue on mielestäni nelosdivisioonaan laadukas ja nousumahdollisuudet ovat aivan realistiset. Uskon joukkueen pelaajamateriaalin riittävän viemään tämän joukkueen pitkälle.

Omiksi vahvuuksikseen Tanskanen lukee mm. hyvän pääpelaamisen.

  • Olen hyvä pääpelaaja, monipuolinen, vahva, nopea ja kilpailuhenkinen.

Mikäli seurasiirtopaperit ehtivät ajallaan, on Tanskanen joukkueen mukana jo lauantain vieraspelissä Kulennoisissa.

Categories: Yleinen