Avainpelaajien loukkaantumisista ja pelikielloista kärsinyt Union Plaani lähti haastajana Myllykoskelle ja varsin haasteellinen Regions’ Cupin ottelusta myös muodostui. 333 katsojaa todisti Saviniemen komealla stadionilla kotijoukkueen 7-1 (4-0) -voittoa.

Kolmosessa uutta nousua tekevä MYPA laittoi Nelosessa pelaavan Union Plaanin puolustuksen sen verran pyörryksiin, ettei osa paikalle tulleista heinolalaiskatsojistakaan ollut löytää tietään stadionilta takaisin bussiin.

Plaanin ykkösmaalivahti Tomi Järvinen oli sivussa pelikieltonsa vuoksi. Järvisen suuria nappulakenkiä yritti täyttää Petteri Lehtinen, joka joutui todella kovan paikan eteen. Iltapäivästä muodostui Lehtiselle vaikea, kuten myös Plaanin puolustukselle, joka ei pystynyt vastaamaan sarjapykälää ylempänä pelaavan joukkueen tarjoamaan haasteeseen.

Plaanin hyökkäyspäässä poissaolot näkyivät, eikä Plaani pystynyt työllistämään kotijoukkueen puolustusta kuin hetkittäin.

MYPA aloitti hyvin ja Lehtinen joutui pian esittämään maalilla parastaan. Miro Paajasen 1-0 -maali tuli Plaanin kannalta turhan varhain. Maalinedushässäkän päätteeksi Paajanen onnistui maalinteossa, kun ottelua oli pelattu 10 minuuttia.

Seuraavat kaksi lähes peräkkäin tullutta maalia ratkaisivat ottelun lopullisesti. 28 minuutilla Joohas Tiihonen vei MYPAn 2-0 johtoon ja neljä minuuttia myöhemmin Niko Roitto iski lukemiksi jo 3-0. Jussi-Pekka Rämä lyttäsi vielä Plaanin viimeisetkin takaa-ajoaikeet räpsäyttämällä taukolukemiksi jääneet 4-0 -lukemat vain kolme minuuttia ennen taukoa.

Toisella puoliajalla Plaani sohrasi pallon omaan maaliin 54 minuutilla. Henry Liukkonen nostatti heinolalaiskatsojien tunnelmaa katsomossa kaventamalla todellisella taistelumaalilla lukemiksi 5-1. Aikakirjoihin maalin syntyajaksi merkittiin ottelun 62 minuutti.

Liukkosen kavennus oli lopulta laiha lohtu Ville Rautakorven ja Tomi Räikkösen tehtaillessa vielä maalit mieheen. Näin loppulukemiksi Saviniemen valotaululle jäivät tylynomaiset 7-1 -lukemat.

Ottelu toimi tuloksesta huolimatta erinomaisena harjoituksena tulevia sarjapelejä ajatellen. Samalla pelaajat tietävät mikä tulee olemaan Kolmosen kärkipään taso, jos Plaani kauden päätteeksi onnistuu sarjanousutavoitteessaan.

Nähtäväksi jää, koska Plaani pääsee seuraavan kerran pelaamaan ison stadionin kirkkaissa valoissa. Lauantain kaltaiset pelit eivät ole ihan jokapäiväistä herkkua alemmilla sarjatasoilla pelattaessa.

7-1 (4-0)

La 8.4.2017 klo 15.30
Kymenlaakson Sähkö Stadion, Myllykoski

      10′ 1-0, Miro Paajanen
      28′ 2-0, Joonas Tiihonen
      32′ 3-0, Niko Roitto
      42′ 4-0, Jussi-Pekka Rämä
      54′ 5-0, oma maali
      62′ 5-1, Henry Liukkonen
      76′ 6-1, Ville Rautakorpi
      79′ 7-1, Tomi Räikkönen
Categories: Yleinen