Joukkueenjohtaja Antti Heikkisen kolmen sanan kommentti ottelun jälkeen kertoisi sellaisenaan kaiken tarpeellisen: “ei ole sanoja.” Käykäämme kuitenkin tarinan kulkua tarkemmin läpi, sillä jossiteltavaa jäi – ja paljon.

Mikäli Lehtomäen tekonurmen 22 katsojalla ei olisi ollut tulostaulua tai muuta tietoa tehdyistä maaleista käytettävissään, ei itse pelistä olisi voinut juuri kukaan päätellä kumpi sitä vie. Molemmilla joukkueilla oli erityisesti loppua kohden lukuisia vaarallisia paikkoja, mutta kotijoukkueen yhdeksi suurimmista sankareista noussut portieeri Anton Talo piti sekä otteillaan että mentaalivalmennuksellaan joukkueettaan onnistuneesti pelissä mukana. Maalivahtien kaksintaistelussa ei Plaanin Petteri Lehtisenkään tarvinnut omaa 90-minuuttistaan hävetä, mutta pari susilauman onnistuneesti loppuun saakka vietyä hyökkäystä menivät niin maan perusteellisesti perille ylänurkkaan, ettei Lehtinen pystynyt niitä kurottamaan näppeihinsä.

Ensimmäinen puoliaika

Alkuminuuttien tuntuman hakemisen ja pakollisen kompuroinnin jälkeen alkoi Plaanin taholta höykytys ja hämmentäminen. Tämä näkyi ulos hieman ylitse läikkyneenä fyysisyytenä, jonka seuraamuksista mainittakoon  Matias Juntusen niittaaminen nurmen pintaan sellaisella vahvuudella, että muutaman minuutin klenkkauksen jälkeen vaihtopenkki kutsui. Läpystä nurmelle vartin kohdalla tuli taktisen muutoksen johdosta kymppipaikan ottanut Maysam Mohibby.

Hukkaluotsi Toni Lindbergin osin pakon sanelemana tekemät muutokset piristivät peliä, eikä aikaakaan, kun pohjoiskymeläinen nuori monilahjakkuus – pianisti, ex-mäkihyppääjä ja “etenijäkuninkaaksikin” aivan syystä kutsuttu – Esko-Petteri Pesari eteni pallon kanssa noin 30 metristä boksiin ja laukaisi kylmän rauhallisilla otteilla yläverkkoon ohi oranssipaita Lehtisen. Olisivatpa kamerat ikuistaneet tämän lähes maagisen kuparisenrikkomis-suorituksen.

Sudet jatkoivat johtomaalin jälkeen vyöryttämistä, uusien vahinkojen minimoinnin jäädessä sinikeltaisen armadan kriittisimmäksi rooliksi. Hetkellisen kilpikonnamuodostelman elettyä aikansa Kundit pääsivät useammankin kerran maalintekopaikoille, vihreäpaitaisen susiportieeri Talon pitäessä oman ja muiden joukkuetovereiden kasetit kasassa. 42. minuutilla maalinedustaa kärkkyneen Alan Aminin ruhoa pitkin maahan laskeutunut Antti Raidan kulmuri käynnisti vastahyökkäyksen, josta kahden onnistuneen läpisyötön avulla sai Ilkka Kiiski mahdollisuuden loistaa ylhäisessä yksinäisyydessään pilkun hollilla. Kas näin heilahti verkko, ja verkko heilahti näin. 2-0 -lukemissa tauolle.

Toinen puoliaika

Unionin valtaisalle sisuuntumisen määrälle ei tee oikeutta minkään kielen sanavarasto. Mikko Halla sai pari liki varmalta näyttänyttä paikkaa viedä pisteet Heinolaan, mutta ratkaisun avaimet lensivät pelivälineen mukana naapurikaduille verkkoaidan kautta. Tilastogurut laskivat kahden läpiajon lisäksi neljä tolppalaukausta, joista yhdestä sai Marko Liukkonen sumplittua 2-1 -kavennuksen 65. minuutilla. Mustia minuutteja ei tarvittu edes yhtä kokonaista isäntien Niki Patjaksen banaanipotkumaisen syötön mentyä Oskari Nurmisen jaloista Plaanin maaliin, jättäen lopullisiksi digitaaleiksi 3-1.

Oikeanlainen tunnelataus höystettynä hienoisella teknisellä etumatkalla ja varmahkolla keskikentällä oli susiressujen voiton resepti. Ei-kenenkään punavalkoisten otteita seuranneen yllätykseksi hieman miehistövajauksesta kärsineellä hyökkäysosastolla jätti viimeisellä puolituntisella lähes kaikki muut varjoonsa herra Kiiski, jonka maalitili ei kuitenkaan jälkimmäisellä puoliskolla karttunut.

Plaanin sotisovassa edukseen erottuneista pelaajista mainittakoon kapteeni Hallan lisäksi Kalle Manselius, joka mm. periheinolalaiseen vaatimattomuuteen vedoten kieltäytyi jopa pelin jälkeisestä mediatiimin haastattelusta. Suunnattoman kaikkensa antamisen riittämättömyydestä kummunneen pettymyksen voimme vannoa näkyneen jokaisen sinikeltaisen kasvoilta.

Mitä seuraavaksi?

Taival Nelosessa jatkuu Etelä-Karjalan pohjoisperukoilla Simpeleellä viikon päästä lauantaina paikallisia urheilijoita vastaan.


3-1 (2-0)

To 11.5.2017 klo 19.30
Lehtomäen urheilupuisto, Kouvola

21′ 1-0, Esko-Petteri Pesari
44′ 2-0, Ilkka Kiiski
65′ 2-1, Marko Liukkonen
67′ 3-1, Oskari Nurminen