Perjantaina Heinolassa kohtaavat sarjakärki Union Plaani ja sarjajumbo Sudet/2 Kouvolasta. Kestääkö Sudet Plaanin kyydissä mukana, vai pystyykö joukkue kaatamaan heinolalaiset jo toistamiseen?

Ottelun ennakkoasetelmat ovat päivänselvät. Plaanin pitäisi pystyä voittamaan ottelu rutiinisuorituksella. Sudet ei ole kuitenkaan päästänyt Plaania koskaan helpolla hampaistaan. Toukokuussa Sudet kaatoi Plaanin Kouvolassa 3-1. Kesäkuussa Heinolassa Plaani maksoi kalavelkansa korjaamalla potin maalein 2-0.

Union Plaani keikkuu sarjataulukon keulapaikalla 35 pisteessä. Alkukaudesta muutaman kierroksen sarjajohdossa ollut Sudet/2 on valahtanut pahnan pohjimmaiseksi. Sudet on putoamisviivan huonommalla puolella 11 pisteessä. Viivan yläpuolella oleva Korian Ponsi on vain pisteen edellä, joten motivaatio on kouvolalaisilla kohdallaan.

Susilla on takanaan neljän kotiottelun putki, joista se on hävinnyt kolme viimeistä. Tappioista eniten korpeaa 3-4 hävitty paikallispeli Korian Pontta vastaan.  Ainoa voitto tuli Lirystä maalein 1-0.

Ylimielisyyteen ei Plaanilla ole varaa sortua etenkään, kun poissaolijoiden listaa katselee. Poissaolijoita riittäisi jaettavaksi toisenkin joukkueen tarpeisiin. Kynnelle kykeneviltä vaaditaan asennetta ja kunnon työpanosta, sillä sarjapaikkansa puolesta pelaava vastustaja pistää varmasti kaiken likoon.

Pelaava kokoonpano selviää vasta lähempänä ottelua. Isoin muutos nähdään tolppien välissä, kun Toni Jouttunpää tekee paluun tasan kahden vuoden tauon jälkeen. Jouttunpään viimeinen virallinen peli jäi historian kirjoihin ikävissä merkeissä Plaanin kokiessa seurahistoriansa ensimmäisen tappion sarjapelissä. 18.8.2015. Voikkaan Potkupallokerho onnistui kaatamaan Plaanin ensimmäisen kerran voittolukemien ollessa 2-1 voikkaalaisten hyväksi.

Meteorologi Pekka Poudan silmälasit on kohdistettu taivasta kohden ja näyttäisi siltä, että perjantaina Heinolan urheilupuiston kentällä pelattava peli tultaisiin pelaamaan noin 17 asteen lämmössä ja puolipilvisessä säässä. Ottelu alkaa klo 19:00. Tervetuloa!

Categories: Yleinen