Jo perinteeksi muodostunut Plaanin hankifutisturnaus koettelee pakkasrajoja jälleen lauantaina 24. helmikuuta.

Neljästä kenttäpelaajasta ja maalivahdista koostuvat joukkueet ottavat toisistaan mittaa tekonurmella helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Kahdesta 10-minuuttisesta puoliajasta koostuvissa otteluissa aikaa virheille ei ole, joten vaihdot tapahtuvat läpystä ja paitsiosäännöllä on heitetty vesilintua.

Ja kun hiki on kerran kylmässä ulkoilmassa saatu päälle, Plaani pitää huolen siitä ettei lämpö tule katoamaan ennen aamunkoittoa. Samaisena iltana ravintola Tukkijätkän tilat valtaa Club Union: kovaa valssia, muhkeita biittejä sekä häikäisevän kirkasta juomaa tarjoava yökerho, jonka spekseistä tiedotamme piakkoin lisää. Olemme paketoineet hankifutiksen turnausmaksun ja Club Unionin sisäänpääsyn kustannustehokkaaksi paketiksi; hintaan 150€ olette koko köörin voimin mukana niin päätapahtumassa kuin jatkoilla.

Täten julistamme ilmoittautumisikkunan alkaneeksi. Mukaan mahtuu korkeintaan kymmenen kaveriporukkaa / harrastejoukkuetta ja vaikka varsinaista ilmoittautumisen deadline dayta ei ennen turnausviikonloppua ole, toivomme ripeää toimintaa turnausohjelman suunnittelijan hermojen säästämiseksi. Ilmoittautuminen on varsin helppoa: sähköpostin lisäksi tarkkailemme myös sosiaalisen median privaviestilaatikoita. Siispä joukkue kasaan ja menojalka vipattamaan!

Categories: Yleinen