Union Plaani nousi vaikeuksien kautta voittoon Heinolassa pelatussa Nelosen ottelussa. Kouvolan Susien kakkosjoukkue johti ottelua kahdesti, mutta joutui lopulta taipumaan. Lopputulokseksi Heinolan Urheilupuiston kentän tulostaululle jäi 3-2 (0-1).

Plaani pysyy kotikentällään edelleen voittamattomana. Sudet/2 oli koko ottelun alakynnessä, mutta osoitti vaarallisuutensa hyökkäyspäässä. Hyvin ottelussa mukana ollut runsaslukuinen yleisö äänekkään naiskatsojan johdolla sai hunajaa purkin täydeltä, kun Plaani nousi voittoon ottelun viime minuuteilla.

Sudet/2 säväytti jo pelin alkuminuuteilla kopauttamalla Plaanin maalin yläpuita kahdesti peräkkäin. Sudet pystyi harvoilla, mutta nopeilla ja terävillä yksittäisillä syötöillä puhkomaan täysin Plaanin puolustuslinjan. Saku Pörsti vei nopean hyökkäyksen päätteeksi viemään vieraat 0-1 johtoon, kun peliä oli pelattu vartin verran.

Plaani sai peliä paremmin haltuun ottelun edetessä. Ensimmäisellä puoliajalla oli parikin kelpo maalipaikkaa, mutta vielä ilman tulosta. Toisella puoliajalla Marko Liukkonen toi Plaanin tasoihin. Liukkonen jatkoi Mikko Hallan antaman vapaapotkun verkon perukoille 52 minuutilla.

Pian perään Plaani pääsi Susien rangaistusalueen rajalle, jossa Plaanin pelaajaa rikottiin kaikkien muiden paitsi tuomarin mielestä rankkarin arvoisesti. Sudet selvisi tilanteesta säikähdyksellä ja iski vain kolme minuuttia myöhemmin nopeasta pistohyökkäyksestään 1-2 maalin. Juuso Ekroth venytti komeasti jalkansa vaikeasta asennosta pallon eteen yllättäen maalivahti Tomi Järvisen toistamiseen.

Plaani puski peliä höyryjunan lailla loppuun asti. Plaani tasoitti seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Hallan vapari upposi tällä kertaa suoraan maaliin. Plaani ei tyytynyt hakemaan innokkaasti omiaan kannustaneen yleisön edessä vain tasuria, vaan pelasi voitosta loppun asti.

Koko ottelun raataneen Kalle Manseliuksen voittomaali kolme minuuttia ennen loppua räjäytti lopullisesti katsomon kapellimestarina huutaneen naishenkilön äänijänteet. Kyseinen innokas kauniimman sukupuolen kannattaja palkittiinkin asianmukaisesti kovasta kannustuksesta. Manseliuksen maali syntyi Ali Reaadin oivallisen kulmapotkun tuloksena.

Loppuminuutit Plaani tyytyi vain pitämään palloa hyökkäyspäässä ja varmistelemaan johtoasemaa. Plaanin kotikenttäsaldo on tältä kaudelta kolmen ottelun jälkeen kolme ottelua ja kolme voittoa. Voitto nosti Union Plaanin sarjataulukossa jo neljänneksi. Kasassa on kymmenen pistettä ja ero sarjajohtaja Virkyyn on kaventunut viiteen pisteeseen.

Seuraavan ottelunsa Plaani pelaa 29.6.2016 Loviisassa, jossa vastaan asettuu FC Atomit.

Categories: Yleinen