Sarjajohtaja Virky haki tärkeän vierasvoiton Heinolasta. Union Plaani joutui nöyrtymään kotikentällään 0-4 (0-1) lukemin. Onnetar tuntui hylänneen Plaanin lauantaina täysin. Rumat lukemat eivät suinkaan kerro koko totuutta ottelusta.

Sarjakärki Virkyä vain viisi pistettä perässä ollut Plaani lähti jahtaamaan tosissaan sarjajohtajan päänahkaa. Lehterit olivat jälleen hyvin kansoitetut ja ottelussa oli suorastaan kansainvälinen tunnelma päätykatsomon suhutellessa savupommejaan ja hoilatessa omia kannustusveisujaan.

Ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen oli sähäkkä. Plaanin Ali Reaad oli todella lähellä viedä isännät johtoon, mutta Virkyn puolustaja onnistui pelastamaan pallon vielä maaliviivan tuntumasta. Hetkeä myöhemmin Virkylle avautui erinomainen tilanne toisessa päässä, mutta loistavasti pelannut Plaanin puolustus maalivahti Tomi Järvisen avustuksella selvitti tilanteen.

Ottelun edetessä Plaani pystyi paremmin ja paremmin pitämään lappeenrantalaishyökkääjät loitolla tekopaikoilta. Etenkin Jesse Peltonen esiintyi puolustuspäässä väkevästi pelaten kovaa, mutta puhtaasti. Hyökkäyspäässä Plaani pystyi luomaan useita maalintekopaikkoja, mutta viimeistelyn olisi pitänyt olla nähtyä terävämpää.

Tuomarin turhan innokas pillin vinguttaminen laski hieman pelin intensiteettiä. Turhan usein pilli soi kontaktitilanteissa, joissa oli pallo välissä. Ottelun avauspuoliaika päättyi Plaanin osalta karmaisevalla tavalla.

Vieraiden Henrik Karvinen onnistui tölväisemään 0-1 maalin Plaanin rankkarialueella seisseen pelaajameren keskeltä aivan viime sekunneilla. Maalin tärkeyttä kuvasti lappeenrantalaisten riehakas juhlinta. Toiselle puoliajalle Plaani joutui lähtemään yhtäkkiä takaa-ajajan asemasta.

Kun kaikki menee vihkoon

Heti toisen puoliajan alusta Plaanille tarjoutuu loistava tilaisuus tasoitukseen, kun heinolalaisille vihellettiin vapaapotku aivan rankkarialueen tuntumasta. Pallo kuitenkin kimposi ylärimasta juuri ja juuri takaisin kentälle, eikä hyvästä jatkotilanteestakaan saatu nahkakuulaa toimitettua verkkoon.

Ottelu ratkaisu nähtiin 55 minuutilla, kun Plaanin Marko Liukkoselle vihellettiin viekkaudella ja vääryydellä punainen kortti. Vastustaja hyppäsi tilanteessa omatoimisesti ilmaan saaden tuomarin menevän aivan liian helpolla vipuun. Näyttävästä teatterisuorituksestakin huolimatta oli suora punainen kortti aivan väärä ja ottelun kannalta ratkaiseva tuomio.

Vajaalukuisena ja maalin tappiolla olivat eväät aikalailla syöty, kun vastassa oli vielä sarjan kärkijoukkue. Ennen punaista Plaani oli ottelussa hallitseva osapuoli. Yritys oli kovaa miesvajauksesta huolimatta, mutta hieman helpolla tullut Toni Tannisen 0-2  maali 61 minuutilla oli lopullinen kuolinisku Plaanille.

Maalia edelsi tilanne toisessa päässä, jossa Plaanin hyökkäys pysäytettiin laittomin keinoin. Tuomari ei tilanteessa kuitenkaan rikettä nähnyt ja tästä syntyneen vastahyökkäyksen tuloksena verkko heilahti Järvisen selän takana.

Virkyn Samu Mononen onnistui vielä tekemään kaksi maalia lisää kaunistellen vieraiden voittolukemiksi 0-4. Monosen tekemät maalit eivät jääneet ainoiksi takaiskuiksi, sillä kolhuja ja loukkaantumisia tuntui sattuvan Plaanin miehistölle yhtenään ja huoltaja Milko Endeniä juoksutettiin jääpusseineen tuon tuostakin kentälle.Ali Reaadin telotut koivet eivät pelkillä jääpusseilla parantuneet, vaan Reaad joutui jättämään kentän.

Union Plaanin sarjasijoitus on tappiosta huolimatta kolmas. Ero sarjajohtaja Virkyyn kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Uutta kumimatoa koukkuun laitetaan 14.8.2016, jolloin Plaani reissaa Simpeleelle. Tiedossa on melkoisia kokoonpanomuutoksia, sillä Mikko Hallan ja Lauri Manseliuksen korttitilit tulivat täyteen lauantaina, joten he joutuvat huilaamaan seuraavan pelin, kuten luonnollisesti myös punaisen kortin saanut Liukkonen.

Categories: Yleinen