Keskiviikon ottelu oman Kolmosen lohkonsa kärkijoukkuetta – Vantaan Jalkapalloseuraa – vastaan pelataan Vantaankosken uudessa jalkapallohallissa klo 20.30 alkaen. VJS:n ja Plaanin kohtaaminen on jatkoa Regions’ Cupille kolmannen kierroksen muodossa. Siipirikkoiset sinikeltaiset saavat VJS-otteluun mukaan vahvistuksen, kun Plaanin historian ensimmäisellä kaudella Kutosta tahkonnut 33-vuotias Tuomas Riutta hyppää remmiin. Riutta on tullut tunnetuksi myös jääkiekkokaukaloista, sillä hän on edustanut lätkäurallaan pitkät tovit HeKiä sekä Tinatuoppeja.

“Ottelusta tulee varmasti kova vääntö ja vaikka lähdemme Vantaankoskelle altavastaajan paikalta, on meillä kaikki mahdollisuudet ponnistaa ottelusta jatkoon mikäli hieno, merisiilinpitävä käsikirjoituksemme toimii myös keinoviheriöllä,” toteaa joukkueenjohtaja Antti Heikkinen tuoden ripauksen ylimääräistä salaperäisyyttä cupin taikaan. Jatkoon päässyt joukkue pelaa neljännellä kierroksella kontiolahtelaisen Lehmon Pallon vierailijana.

Cupin taiasta kovaan Kolmoseen

Tuplapeliviikko ei ole loukkaantumissumasta kärsivälle heinolalaisryhmälle helpoin mahdollinen urakka tähän vaiheeseen kautta, mutta ei ole sellaista haastetta johon ei Plaani vastaisi. Sarjapelit jatkuvat lauantaina Lauritsalan urheilukentällä Lappeenrannassa, jossa kentän toiselle puolelle ryhmittäytyy vanha verivihollinen Virky. Kesällä 2016 samassa Nelosen lohkossa pelanneet joukkueet muistetaan tiukoista väännöistä kentällä sekä sosiaalisessa mediassa, mutta nyt Plaani aikoo näyttää kukkoilijoille kaapin paikan.

Virky on kasannut kuudessa ottelussaan kahdeksanteen sijaan oikeuttavat seitsemän pistettä, neljätenä olevan Plaanin saldon ollessa vähintään kohtalaiset kymmenen pistettä. Virky-matsi potkaistaan Lauritsalassa käyntiin kello 14.00. Lauantai on ihanteellinen päivä matkata äärimmäisen viihdyttävää heinolalaisfutista tarjoavaan Lappeenrantaan, jossa tätä viihdykettä tarjoavat sinikeltaiset todellakin tarvitsevat kaiken äänijänteistä lähtevän tuen.

KUVASSA TUOMAS RIUTTA, AITO PLAANILAINEN.