Komean 2-1 kotivoiton Imatran Edustus IPS:stä perjantaina Heinolassa napannut Plaani jatkoi pelejään Regions´

Cupissa keskiviikkona Vantaalla. Ennakkosuosikki VJS piti pintansa 5-2 (2-0) lukemin.

 

Viime perjantain Kolmosen kotiottelusta olisi paljonkin kerrottavaa, ellei seuran reportteri olisi ollut löhöämässä samaan aikaan Välimeren santarannalla. Keskiviikon Regions´Cupin ottelusta ilouutisia ei taasen jäänyt kerrottavaksi. Plaani laittoi selkeälle ennakkosuosikille hyvin kampoihin, mutta se ei keskiviikkona riittänyt.

VJS mätti viisi maalia Vantaankosken kentällä Plaanin verkkoon. Omed Said ja Omolewa Deji Adedayo onnistuivat toimittamaan pallon kahdesti kotijoukkueen maaliin.Ottelussa uusvanhana nimenä esiintyi paluun Plaaniin tehnyt Tuomas Riutta.

Union Plaanin ottelut jatkuvat lauantaina Lappeenrannassa Virkyn vieraana. Ottelu alkaa klo 14:00.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *