Union Plaani koki yhden kauden raskaimmista pettymyksistä lauantaina kotikentällä Heinolassa. Tasainen peli Haminan Pallo-Kissoja vastaan karkasi käsistä vieraiden onnistuttua katkaisemaan avausmaalillaan Plaanin selkäruodon. Lopputulos 0-5 (0-0) ei kuitenkaan kerro koko totuutta ottelusta.

Panokset olivat kovat Plaanin ja HaPK:n kohtaamisessa. Kumpikin joukkue kaipasi voittoa putoamisuhan karistamiseksi kannoilta. Ensimmäinen puoliaika oli värikästä yleisöönmenevää jalkapalloa, jossa tilanteita siunaantui molemmin puolin.

Plaani oli lähellä maalintekoa useaan otteeseen. Pallo-Kissat loi kenties muutaman paikan vähemmän, mutta jokainen niistä oli vaarallinen. Tällä kertaa Plaani selvisi yhdestä kirouksestaan, joka on ollut vastustajan päästäminen maalintekoon ensimmäisen nelivitosen loppupuolella. Tällä kertaa tolppa pelasti Plaani.

Märkä kenttä toi omat haasteensa pelaajille. Toinen puoliaika jatkui edelleen tasaisissa merkeissä. Plaani oli erittäin lähellä johtomaalia, mutta viime hetkellä jostain ilmestyi esiin Haminan maalivahdin aivan ylänurkkaan venynyt käsi.

Kotvaa myöhemmin HaPKin Jimi Lassila onnistui tekemään ottelun ensimmäisen maalin. Peliä oli pelattuna 56 minuuttia. Takaiskumaalin jälkeen Plaani yritti hakea tasoitusta kovemmin.

Pallo-Kissojen seuraava maali syntyi kymmenisen minuuttia myöhemmin melko vaarattoman oloisesta hyökkäyksestä. Plaani kuitenkin sekoili omassa päässään ja pallo tarjoiltiin harhasyötön seurauksena suoraan Pallo-Kissojen käpäliin. Lopulta Joona Kulju sai lisättyä HaPK:n vierasjohdoksi 0-2.

Toinen takaisku riitti sekoittamaan Plaanin pakan totaalisesti ja pian omissa soi lisää Pasi Joonan ja Lassilan rokottaessa pasmansa sekoittanutta kotijoukkuetta. Lassila kruunasi iltansa vielä lisäajalla syntyneellä 0-5-maalilla.

Pettymys oli käsin kosketeltavissa kentällä ja se laidallakin. Kaksi katsojaa poistui paikan päältä kuitenkin tyytyväisenä. He olivat arvonnassa lypsyjakkaran ja käpykakun voittaneet onnekkaat.

Kolmosta on pelaamatta kaksi kierrosta. Plaanin kannalta ainut hyvä asia on, että sarjapaikka on edelleen omissa käsissä. Eroa putoajan paikkaan on kaksi pistettä. Jäljellä olevista otteluista Ri-Paa ja Susia vastaan vaaditaan kuitenkin huippuonnistumisia, jos ei haluta jäädä odottelemaan sormet ristissä sarjajumbo Lappeen pelien tuloksia.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *