Torstai on toivoa täynnä Union Plaanin reissatessa Savonlinnaan. Tavoitteena on kaataa kotijoukkue STPS. Pisteet ovat arvossaan, sillä joukkueet taistelevat kiivaasti sarjapaikkansa puolesta.

Savonlinnan Työväen Palloseuran kausi on mennyt Kaakon Kolmosessa alakanttiin. 14 pistettä oikeuttaa sarjataulukon yhdeksänteen paikkaan. Perässä on 11 pisteen Union Plaani ja kaksikon takana putoamisviiva, jonne Plaanilla on eroa vain kolme pistettä.

Vieraskentillä STPS ei ole ollut parhaimmillaan. Lupsakoissa kotioloissa peli on kulkenut paremmin, sillä Savonlinnassa tappioita on kertynyt vain kaksi. Pisteiden haku vaatii huomattavasti enemmän vaivaa kuin omenalörtsyn löytäminen savolaiskaupungin torilta.

Plaanilla on ollut viime ajat pieniä vaikeuksia. Alla on kolme tappiota, joista kylläkin kaksi sarjan kärkikaksikkoa vastaan. Tässä välissä koettu tappio Haminan Pallo-Kissoja vastaan olisi ollut paremmalla pelillä voitettavissa. Pienet loukkaantumiset ovat olleet osaltaan harmina viime aikoina.

Joukkueenjohtaja Antti Heikkisen mukaan Savonlinnaan ei lähdetä hakemaan pelkkää vierastasuria.

– Tavoitteena ei ole mitään muuta kuin voitto.

STPS oli viime kaudella Plaanille vaikea vastustaja, mutta kesäkuussa Plaani onnistui kaatamaan savolaiset Heinolassa maalein 2-1.

STPS-Union Plaani pelataan Savonlinnassa 8.8 klo 19:00 Kyrönniemen kentällä. Ottelusää näyttää olevan mitä miellyttävin, sillä lämpötilaksi on ennustettu sopivat +18 astetta.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *