Lauantaina kello 15.00 Plaanin sarjataival jatkuu kotikentällä helteisessä, yleisöystävällisessä säässä, kun Heinolaan matkustaa vierailijoita Mikkelistä.

Lauantain vastustaja SavU on aloittanut kautensa loistavasti voittaen neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme, häviten vain Susille, jota voidaan pitää sarjan ennakkosuosikkina. SavU:lla on farmisopimus Mikkelin Palloilijoiden tutummin MP:n kanssa, joten SavU:n kokoonpanossa nähdään silloin tällöin Ykkösessä vähemmälle vastuulle jääneitä pelaajia.

– SavU:n joukkue on kokenut ja rutinoitunut ryhmä, joka on vahvistunut täksi kaudeksi entisestään. Heidän viime vuosien runkopelaajat ovat pysyneet joukkueessa, tämän lisäksi he saavat apuja MP:stä, joten vahva joukkue on vastassa, Plaanin päävalmentaja Rantanen pohtii ääneen ja jatkaa:

– SavU:n paidassa on myös kenties koko sarjan paras pelaaja, brasilialainen Lucas Oliveria Dos Santos, jolta löytyy jo 4 maalia tältä kaudelta. Dos Santos on pelaaja, joka meidän täytyy pysäyttää, jotta SavU ei vie pisteitä mukanaan Mikkeliin.

Plaanin kauden alkua voidaan myös pitää onnistuneena, vaikka edellisestä ottelusta tulikin 2-0 tappio. Nykyisellä pistevauhdilla Plaani hätyyttelee yläloppusarjapaikkaa.

– Täytyy muistaa, että olemme kohdanneet vasta meidän niin sanottuja pääkilpailijoitamme, joita vastaan olemme saaneet kyllä hyvät tulokset. Kuitenkin nyt tulevat kaksi kotiottelua antavat isosti suuntaa tulevaan, toteaa Rantanen.

Lauantain kamppailuun on luvattu kesäistä auringonpaistetta, lämpömittarin näyttäessä 26 asteen hellelukemia. Ottelussa palvelee kioski, josta on saatavilla kylmää juotavaa ja pientä purtavaa. Kioskissa korttimaksu mahdollisuus. Mikäli kuitenkin haluaa nauttia muuta kuin limpparia tai kahvia, niin kannattaa valmistautua kylmälaukulla ja omilla juomilla, koska anniskelua ei tällä kaudella ole.

Tervetuloa seuraamaan kotimaista jalkapalloa Urheilupuistoon. Alkuvihellys tapahtuu lauantaina kello 15.00!


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *