Sateessa käyty värikäs ja viihdyttävä kamppailu Union Plaanin ja Ristiinan Pallon välillä päättyi lopulta 1-1 (1-0) lukemiin. Plaani johti kamppailua käytännössä alusta asti viimeiselle kymmenminuuttiselle asti.

Plaani sai otteluun ehkäpä liiankin hyvän alun, kun Valtteri Vuori vei kotijoukkueen 1-0-johtoon jo ottelun neljännellä minuutilla.

Aikaisen johtomaalin jälkeen peliä leimasi ehkä tietynlainen ylivarovaisuus ja johtoa alettiin suojaamaan ehkäpä hieman liikaakin hyökkäyspelin kustannuksella.

Ri-Pa sai pelattua palloa Plaanin päätyyn, mutta tilanteet ajautuivat järestäen kentän laitoihin tai päätyihin. Ri-Pan kulmapotkuista puuttui terävyys. Plaani hoiti oman tonttinsa mallikkaasti.

Ensimmäisen puoliajan loppua kohden mentäessä Plaanilla oli useita maukkaita maalipaikkoja. Palloa ei vaan saatu millään sisään hyvistäkään paikoista. Sateen kastelema kenttä ja liukas pallo, joka oli kuin isoäidin tekohampaan pesuvedessä uitettu vihreä kuula, vaikeutti kummankin joukkueen hyökkäyspeliä.

Heti ottelun alussa alkaneesta kaatosateesta huolimatta yleisö jaksoi laulaa koko 90-minuuttisen ajan.

Toisella puoliajalla Ri-Pa pääsi pariin hyvään tekopaikkaan, jotka kuitenkin kuihtuivat kasaan. Yhden niistä selvitti komeasti vastaan juossut ja pallon eteen teräsmiehen lailla heittäytynyt maalivahti Niklas Honkanen.

Plaanin puolustus piti miltei loppuun asti. Omissa soi kuitenkin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Jesse Paasonen onnistui tasoittamaan pelin 1-1-lukemiin. Takaiskun jälkeen Plaani haki vimmastu voittomaalia. Tilanteita saatiin luotua, mutta viimeistelyssä ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistuttu.

Tasapelistä jäi hapan maku, sillä täyden pistepotin nappaaminen oli tänään todella lähellä.

Pistejahti jatkuu 4.8 Kotkassa Arto Tolsa Areenalla, jossa isännöi vasta yhden tappion kokenut PeKa.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *