Union Plaani jäi suureksi pettymykseksi tasapeliin viimeisessä kotiottelussaan. Tasapelistä jäi kitkerä maku, sillä Plaani hallitsi selvästi ottelua. Sarjapaikastaan taistelevalle vierasjoukkueelle piste oli erittäin tärkeä. Plaanin pronssihaaveille tasapeli oli kova kolaus.

Kaikki näytti hyvältä vielä ensimmäisen puoliajan jälkeen. Tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0 johdossa Tuomas Jäntin onnistuessa maalinteossa 33 minuutilla. Plaani jatkoi pelinsä jauhamista toisella puoliajalla ja FC Atomit vetäytyi puolustuskannalle vaanien vastahyökkäysten mahdollisuuksia.

Kotiyleisö alkoi jo suunnitella voitonsaunojen lämmittelyä ottelun jälkeen, mutta viisi minuuttia ennen täyden peliajan täyttymistä tapahtui kummia. FC Atomit sai kaipaansa tilaisuuden tuomarin avustuksella. Pallo vietiin pilkulle, jonka toimitti verkon perille yleisön harmiksi ja kenttäkuuluttajan painajaiseksi Pimentel Costa Goiabeira Bruno. Tomi Järvinen oli 1-1 tasoituksen edessä voimaton.

Ottelun loppua värittivät punaiset kortit. 90 minuutin täytyttyä Plaanin Marko Liukkoselle näytettiin toista keltaista korttia ja perään punaista. Punainen ehti heilahtaa vielä lisäajan neljännellä minuutilla vierasjoukkueen Rambolle, jonka toimintaelokuvamaiset otteet poikivat myös ulosajon kahden keltaisen lapun perään.

Plaanilla on edessään vielä yksi vierasottelu Ristiinassa lauantaina 17.09.2016. Ottelu on sen verran lähellä, että peliä kannattaa lähteä jännäämään paikan päälle vaikka polkupyörällä. Kuluvan viikonlopun jälkeen tiedetään mitkä ovat panokset Kaakkois-Suomen nelosdivisioonan päätöskierroksella.

Kotipelien osalta Union Plaani kiittää ja kumartaa syvään kannattajiensa suuntaan. Yleisöä kävi lehtereillä varsin runsaasti. Ilman loistavaa kotiyleisöä olisi joukkue monta pistettä köyhempi.

 

Categories: Yleinen