Sami Karvosesta Union Plaanin toiminnanjohtaja

Union Plaani palkkasi seuraan ensimmäisen täysipäiväisen työntekijän. Union Plaani kartoitti toukokuun alusta saakka seuraan toiminnanjohtajaa, ja hakuprosessin sekä haastatteluiden jälkeen Sami Karvonen valikoitui kyseiseen työtehtävään. 44-vuotias Karvonen on vaikuttanut edelliset 12 vuotta lahtelaisen FC Kuusysin leivissä, muun muassa valmennuspäällikön tehtävissä. Miehellä on erittäin pitkä kokemus jalkapallosta ja seuratyöskentelystä. Vahvan työhistorian lisäksi Karvonen on kouluttaunut jalkapalloilun…

SavU 7-0 Union Plaani

Lauantai-päivänä Urpolan tekonurmella pelattiin Kaakkois-Suomen Kolmosen ottelu SavU – Union Plaani. Ottelussa esiintyi vahva isäntäjoukkue, joka pelasi tyylilleen uskollisesti vahvaa puolustuspeliä, hyökäten tehokkaasti pitkien pallojen avulla. Plaani ei saanut omaa koneistoaan ottelun aikana toimimaan kuin muutamaan otteeseen ja näin ollen joukkueen korpivaellus jatkui. Ensimmäisellä puoliajalla SavU rakenteli muutaman oivan hyökkäyksen, mutta rankaisi vasta Plaanin omien…

Plaani matkustaa Savilahden Urheilijoiden vieraaksi.

Lauantaina on vuorossa Plaanin toinen ottelu Kaakon kolmosessa kauden 2019 osalta. Kauden toinen ottelu on aiemman Kultsu-pelin tapaan vierasottelu, tällä kertaa peli on miellyttävän ajomatkan päässä Mikkelissä, jossa isännän virkaa toimittaa SavU eli Savilahden Urheilijat. SavU on aloittanut kautensa pirteästi. Heillä on ollut vastassa kaksi sarjan ennakkosuosikkia Virky ja Kultsu. Tuloksena 1-1 tasapeli Virkyä vastaan…

IPS Plaanin vieraana – Maalilla uusi tuttavuus

IPS Plaanin vieraana – Maalilla uusi tuttavuus   Plaanin pelit Kaakon Kolmosessa jatkuvat kotiottelulla. Vastustajaksi saapuu Edustus IPS Imatralta. Kestääkö iloisina veikkoina tunnettujen eteläkarjalaisten pelihuumori Plaanin fanien hiillostuksen? Perjantaina vastaan asettuva Imatran ylpeys on pelannut vähämaalisia pelejä. Joukkue pelaa tiukkaa puolustuspeliä, mutta hyökkäyksestä uupuu takuuvarmat ratkaisijat. Plaani ei ole tunnettu vähämaalisista saatikaan tylsistä otteluista tällä…