Union Plaani 7-0 PetPet

Ottelu käynnistyi Plaanin painostuksella ja jo avauskympillä Jens Tanskanen vei Plaanin johtoon. Tanskasen osuma käynnistikin hurjat maalitalkoot ja puoliajalle siirryttiin Plaanin johtaessa peliä 6-0. Toisen puoliajan alussa iski Plaani vielä kertaalleen, jonka jälkeen kentällä jäätiin odottelemaan loppuvihellystä. Ottelun maalit Jens Tanskanen 4 Pete Riikonen 2 Faton Salihi 1 Valmentaja Jesse Read more…

AIJAIJAI! Nyt ne alkavat!

Sunnuntaina 28.4 kello 15.00 käynnistyy jalkapallokauden 2019 tosipelit Heinolassa, kun Petäjäveden Petäjäiset saapuu Union Plaanin vieraaksi Regions Cupin 2. kierroksen ottelussa.  Harjoitusottelut ovat nyt Union Plaanin osalta pelattu ja sunnuntaina on ensimmäisen tosipelin aika. Vastaan asettuvasta Petäjäveden Petäjäisestä ei suurta infopakettia ole etukäteen saatu. PetPet:nä tunnetusta seurasta tiedetään kuitenkin sen Read more…

Plaanin vihulaiset esittelyssä – Hääriikö Virky kukkona tunkiolla?

Union Plaani avaa sarjakautensa 4.5 Joutsenossa Kultsun vieraana. Kaakkois-Suomen piirin Kolmonen pyörähtää käyntiin kuitenkin jo ennen vappua. Plaanin lohko vaikuttaa etukäteen varsin tasaiselta. Voittajasuokki Virkyn kintereiltä löytyy kolme kovaa haastajaa. Kaakon Kolmosen avauspotku suoritetaan Kaakon alueen toiseksi komeimmissa puitteissa Kotkan Arto Tolsa Areenalla 26.4 PeKan ja FC Peltirummun korkatessa kauden Read more…

Siitä se taas lähtee – Harjoituspelit alkavat

Talvi on ollut pitkä ja luminen. Futisystävien pitkä kaamos päättyy, kun Union Plaani aloittaa lauantaina harjoitusotteluiden sarjansa Sami Hyypiä-Areenalla. Union Plaani pelaa kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina 16.2 Kouvolan Kuusankosken Sami Hyypiä-Areenalla, jossa vastaan asettuu FC Peltirumpu. Peli potkaistaan käyntiin jo aamupäivällä kello 11:30. Plaanin päävalmentaja Jesse Rantasen mukaan joukkue janoaa Read more…

Jens Tanskanen Plaanin pelaajavalmentajaksi

Jens Tanskanen saapui Heinolaan ja Union Plaaniin toissa kaudella isoin odotuksin. Mies onnistui vastaamaan huutoon Nelosessa, ja ahne maalintekijä jatkoi samaa rataa viime kauden alussa. Sitten maalipyssyn lento katkesi, kun loukkaantuminen pirstaloi koko kauden. Union Plaanin edustusjoukkue pelasi viime kaudella neitsytsesonkinsa Kolmosessa ja Jens Tanskasen odotettiin olevan joukkueen ehdoton syömähammas. Read more…

Ranier Plaanin valmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella!

Union Plaanin tuuliseksi käyneelle valmentajan paikalle on haettu pysyvämpi ratkaisu Plaanin kiinnitettyä Jesse ”Ranier” Rantasen kolmen vuoden sopimuksella seuraan. Rantanen pyrkimyksenä on panostaa entistä vahvempaan pallonhallintaan. Jesse Rantanen on Plaanille vanha tuttu. Seurassa on saatu nauttia Ranierin taidoista kentällä, mutta myös kentän laidalla. Rantanen on ollut etunenässä tuuraamassa, kun päätoimiset Read more…

Loppu hyvin, kaikki hyvin – Sarjapaikka Kolmosessa säilyi

Jännitys tiivistyi, kun Kaakkois-Suomen piirin Kolmonen pelattiin päätökseensä lauantaina. Plaani säilytti sarjapaikkansa kahden pisteen turvin huolimatta 2-5 (1-2) tappiosta kärkijoukkue Susille, sillä pahin kilpailija Lappee hävisi samaan aikaan oman ottelunsa Imatralla. Union Plaani tarjosi kotiyleisölleen pitkästä aikaa parastaan. Innokkaimmat katsojat raahautuivat seuraamaan tärkeää koitoista jopa kainalosauvoissa kitkutellen. Dayo Dejin tyylikäs Read more…

Viimeinen taistelu – Sarjapaikan kohtalo ratkeaa

Kaakkois-Suomen piirin Kolmosdivisioonan loppuhuipennus nähdään sarjan päätöskierroksella. Putoamista vastaan taisteleva Union Plaani saa Heinolassa vastaansa sarjanousun jo varmistaneen Kouvolan Sudet. Tämän jännittäväksi sarjan loppu ei voi mennä. Putoamistaistelu on kahden kauppa. Joko Lappee JK tai Union Plaani passitetaan lauantaipäivän päätteeksi Neloseen. Plaani on taistelussa vahvemmilla ollen kaksi pistettä putoamisviivan paremmalla Read more…

Taas sama laulu soittimessa

Union Plaanin vierailu Mikkelissä Ri-Pan vieraana oli kuin toisinto viime viikon Hamina-pelistä. Ri-Pa ratkaisi ottelun tekemällä peräkkäin kaksi maalia ensimmäisen puoliajan loppuun. Lopputulos 6-0 (2-0). Jälleen ensimmäisen maalin merkitys tasaisessa ottelussa nousi ratkaisevaan osaan. Henkinen kantti on ollut Plaanilla kauden mittaan lujilla ja sitä koetteli Ri-Pan Sami Kontulainen iskemällä kaksi Read more…

Plaani hakee tärkeitä pisteitä Ri-Palta – Piiritason puuhastelu hämmentää putoamistaistelua

Kolmosen putoamistaistelu on saamassa dramaattisia piirteitä palloliiton sorrailujen ansiosta. Plaani yrittää pelastaa sarjapaikkansa keräämällä tarpeeksi pisteitä kahdesta viimeisestä ottelusta. Lauantaina on edessä vieraspeli Ri-Paa vastaan. Union Plaani pelaa kauden viimeisen vierasottelunsa Ristiinan Pallon vieraana. Ottelu pelataan kuitenkin Mikkelin Hänninhaudassa. Plaani on sarjassa toiseksi viimeisenä 16 pisteellä. Edellä on kolme pistettä Read more…