Avausmaalin tekemisen sietämätön vaikeus

Union Plaani koki yhden kauden raskaimmista pettymyksistä lauantaina kotikentällä Heinolassa. Tasainen peli Haminan Pallo-Kissoja vastaan karkasi käsistä vieraiden onnistuttua katkaisemaan avausmaalillaan Plaanin selkäruodon. Lopputulos 0-5 (0-0) ei kuitenkaan kerro koko totuutta ottelusta. Panokset olivat kovat Plaanin ja HaPK:n kohtaamisessa. Kumpikin joukkue kaipasi voittoa putoamisuhan karistamiseksi kannoilta. Ensimmäinen puoliaika oli värikästä yleisöönmenevää jalkapalloa, jossa tilanteita siunaantui…

Edessä ratkaiseva taistelu?

Putoamistaistelu Kaakkois-Suomen piirin Kolmosessa käy kuumana. Union Plaani on kuivilla, mutta vain kahden pisteen turvin. Lauantaina on edessä elintärkeä kotiottelu pisteen edellä olevaa Haminan Pallo-Kissoja vastaan. Edellisen kotiottelunsa Virkylle hävinneen Plaanin onneksi myös pahimmat kilpakumppanit Peltirumpua lukuun ottamatta hävisivät omat ottelunsa. Näin ollen lauantain kotiotteluun on pedattu loistavat lähtökohdat. Voittamalla Haminan Pallo-Kissat, on sarjapaikan turvaaminen…

Lunta tupaan heti kättelyssä

Kova taistelu ei tänään riittänyt Lappeenrannan Virkyä vastaan. Vieraat pääsivät johtoon jo ensimmäisen minuutin jälkeen. Virky ei johtoasemastaan enää luopunut Plaanin kovasta painostuksesta huolimatta ja pisteet matkasivat 1-3 (0-2) tuloksella Lappeenrantaan. Yrityksen puutteesta ei joukkuetta voi missään tapauksessa syyttää. Virkyn salamamaali oli koko ottelua ajatellen isossa osassa, sillä Plaani painosti peliä suurimman osan ajasta Virkyn…

Joutsenosta tarrautui mukaan arvokas piste — Dayo pelipäällä

Union Plaani palasi takaisin pistekantaan Lappeenrannan Joutsenossa. Maalirikas kamppailu päättyi lopulta 4-4 (2-2) tasapeliin. Kultsu FC ja Union Plaani tarjosivat Joutsenon valitettavan vähälukuiselle yleisölle todellisen jännitysnäytelmän. Tasapeli erittäin tasaisesta ottelusta oli vähintään oikeus ja kohtuus. Myös itse tuomaristo oli tasapuolinen, vaikka Plaanin Mikko Halla kentältä kahden keltaisen kortin voimin ajettiinkin. Plaanilla olisi ollut terävämmällä viimeistelyllä…

Paluu itärajalle

Union Plaanin taistelut Kaakon Kolmosessa jatkuvat lauantaina. Viikko sitten Plaani vieraili Imatralla, nyt vuorossa on naapuripitäjä Joutseno ja vastustajana paikallinen Kultsu FC. Keskiviikon paikalliskamppailun tulos Lappee JK:n ja Virkyn ottelusta ei ollut Plaanin kannalta suotuisa. Sarjassa perää pitävä Lappee JK otti 2-1-voiton nousten pisteen päähän Plaanista, joten paineet viikonlopun vierasotteluun kasvoivat entisestään. Kultsu FC on…

Tappio vanhan kaavan mukaisesti

Vaikeita aikoja elävän Union Plaanin pistepussi ei Imatran reissulla lihonut. Kohtaloksi koitui jälleen ensimmäisen puoliajan viime hetken maali ja sitä seuranneet vaikeudet. Ottelu päättyi 3-0 (1-0) Edustus IPS:n hyväksi. Zhan Bulatkulov katkaisi Plaanin selkärangan ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla syntyneellä pukukoppimaalilla. Jälleen kerran Plaanin ote herpaantui viimeisten minuuttien aikana. Toisen puoliajan alkupuoli jatkui synkissä merkeissä Bulatkulovin…

Kapealla miehityksellä itärajalle

Union Plaani yrittää katkaista yli kahden kuukauden mittaisen kurimuksensa lauantaina Imatralla, jossa pitkä voitoton putki pyritään katkaisemaan kotijoukkue Edustus IPS:n kustannuksella. Valmistautuminen Kaakkois-Suomen piirin Kolmosen otteluun kulkee Plaanin osalta samalla vanhalla kaavalla. Loukkaantumisia ja poissaolijoita pyritään paikkaamaan parhaan mukaan. Pitkään jatkuneen loukkaantumis/poissaolo/loukkaantumis-kierteen ja huonon tuurin taakse ei voi kuitenkaan piiloutua, sillä peli-ilme on ollut yksittäisistä…

Tuska ei hellitä – Peltirumpu vei tärkeät pisteet

Union Plaani joutui pettymään runsaslukuisen kotiyleisön edessä, kun Heinolan ylpeys hävisi Kouvolan FC Peltirummulle maalein 1-2 (0-1). Taistelu tärkeistä pisteistä oli tiukkaa. Puolustus pelitti kummassakin päässä ja ottelun avausmaalia saatiin odotella ensimmäisen puoliajan loppuminuuteille, jolloin Peltirummun Elias Martikaisen onnistui toimittaa pallo maalinedustan jälkitilanteesta verkon perukoille. Tiukasti puolustanut Peltirumpu ei päästänyt Plaania hevillä maalipaikoille. Kotijoukkue saikin…

Kotikentällä pelataan isoista pisteistä

Torstaina Heinolan urheilupuiston nurmella riittää kosolti jännitettävää, kun Union Plaani ja kouvolalainen FC Peltirumpu kohtaavat toisensa kuuden pisteen ottelussa. Tilanne sarjataulukon molemmissa päissä alkaa kiristyä. Alkukaudesta Union Plaani taisteli Kolmosen Kaakkois-Suomen piirin kärkipaikoista. Sittemmin uskomattoman loukkaantumiskierteen suosiollisella avustuksella Plaani on valahtanut mukaan putoamiskahinoihin. Toistaiseksi Plaanilla ei ole suurempaa hätää sarjapaikan säilyttämisen suhteen, mutta pian alkaa…