Pisteet jäi Haminan pätsiin

Union Plaani hikoili Haminassa 90 minuuttia saamatta palkintoa. Kotijoukkue HaPK otti revanssin Plaanista maalein 3-1 (3-0). Vieraspeli Haminassa oli Plaanin kannalta pettymys. Kotijoukkue maalasi avauspuolikkaalla kolmasti Onni Kempin ja kahdesti osuneen Pasi Joonan toimesta. Heinolalaismaalit jäivät ottelussa yhteen, vaikka viimeiset puolituntia päästiin pelaamaan miesylivoimalla. Plaanin maalista vastasi Pete Riikonen. Joukkueenjohtaja Read more…

Edessä tulikuuma ottelu Haminassa – Uusia naamoja mukana

Lauantaina Haminassa pelataan ottelu tärkeistä sarjapisteistä, joista paahdetaan reilusti yli +30 asteen helteessä. Plaani on saanut riveihinsä uusia vahvistuksia, mutta toisaalta poissaoloja on paljon. Kuumottava helle laittaa pelaajat koville Kaakon Kolmosen kamppailussa Haminassa. Huollolla on tärkeä roolinsa kylmän janojuoman kantamisessa. Nestehukka nousee saharamaisissa olosuhteissa todelliseksi riskitekijäksi. Plaania odottaa Haminassa nälkäiset Read more…

Plaani taisteli, mutta taipui

Sarjakärki Kultsu osoitti suuruutensa kaatamalla runsaslukuisen kotiyleisön kannatuksesta nauttineen Union Plaanin, joka joutui kotikentällään taipumaan maalein 1-4 (1-1). Ottelu alkoi juhlallisuuksilla, kun sadatta otteluaan Plaanissa pelaavan Mikko Hallan pitkää palvelusta seuran väreissä muistettiin kukin ja ansaituin aplodein. Pitkän tauon jälkeen tositoimiin palannut Plaani aloitti ottelun sarjakärkeä vastaan vahvasti siirtyen johtoon Read more…

Sarjan ykkösjoukkue Plaanin vieraana – Juhlahumua ilmassa.

Perjantaina on heinolalaisyleisöllä mahdollisuus nähdä millainen on Kaakon Kolmosen kärjen taso, kun Joutsenon Kultsu FC saapuu testaamaan Union Plaanin pelivireen. Ottelun alussa juhlitaan Plaanin Mikko Hallaa. Joutsenon Kultsu FC on pelannut odotusten mukaan vahvasti ja vakuuttavasti. Joukkue on pelannut 11 ottelua, joista se on hävinnyt vain yhden. Tasapeliinkin on ollut Read more…

Sarjakakkosta haastamaan

Perjantai ja pelipäivä Kotkan Karhulassa. Vastassa sarjanoususta kiivaasti Kultsun kanssa kilvoitteleva PeKa. Kaakon Kolmosessa käydään tiukkaa taistelua sarjan kärkipaikasta Kultsun ja PeKan välillä. Joukkueet kohtasivat toisensa viime viikolla Joutsenossa, jossa kotijoukkue Kultsu otti kärkipaikan takaisin haltuunsa kaatamalla Peli-Karhut maalein 2-1. Kultsu on nyt sarjan piikkipaikalla 28 pisteellä. Kakkoseksi pudonnut PeKa Read more…

Värikäs kamppailu päättyi tasapeliin

Union Plaani ja Ri-Pa tarjosivat runsaslukuiselle kotiyleisölle viihdyttävän ottelun. Pisteet jaettiin 3-3 (0-1) tuloksella. Kaakkois-Suomen piirin Kolmosen ottelu Plaanin ja Ri-Pan välillä oli sekava, mutta värikäs. Katsojia oli paikan päällä ilahduttavan paljon. Ensimmäisen puoliajan ainoasta maalista vastasi vierasjoukkueen Joonas Heinikainen. Toisella puoliajalla tapahtumia piisasi. Jens Tanskanen tasoitti, kun peliä oli Read more…

Plaani pyrkii tuottamaan Ri-Palle pettymyksen

Kaakon Kolmonen on jälleen täydessä vauhdissa. Union Plaani saa keskiviikkona vastaansa vieraita Ristiinasta. Kaakosta kuuluu kummia. Sarjaa pitkään johtanut Kultsu FC syrjäytettiin valtaistuimeltaan juuri ennen juhannusjuhlia. Kauden avaustappionsa kokenut joutsenolaispoppoo putosi kärkipaikalta kakkoseksi PeKan taakse. Tappion Kultsulle aiheutti juurikin Plaanin keskiviikon vastustaja Ristiinan Pallo. Ri-Pa pieksi kärkiryhmän selvin 4-1-luvuin Ristiinan Read more…

Kehno alku koitui turmioksi Imatralla

Union Plaani lompsii juhannuksen viettoon tappio niskassaan. Sangen heikko avauspuolisko maksoi kovaa hintaa neljän takaiskun muodossa ja lopulta IPS otti voiton maalein 6-2 (4-0). Lunta ryöpsähti tupaan jo ensimmäisellä minuutilla kotijoukkue IPS:n tehtyä ensimmäisensä. Vajaan puolen tunnin jälkeen tilanne oli jo 4-0. Toinen puoliaika oli tasainen, joskin loputkin mahdollisuudet voittoon Read more…

Viimeinen varvi ennen juhannusta

Kaakkois-Suomen piirin Kolmonen hiljenee juhannuksen pyhiksi. Keskiviikkona on kuitenkin vielä täysi tohina päällä Plaanin matkustaessa Imatralle. Imatralla kohtaa kaksi kovia kolhuja kokenutta joukkuetta. Edustus IPS kärsi viime viikolla murskaavan tappion paikallishenkisessä pelissä sarjajohtaja Joutsenon Kultsulle, joka pöyhi imatralaisia rumin 8-0-lukemin. Nöyryydetty IPS haluaa tappiosta sisuuntuneena näyttää kotiyleisölleen pystyvänsä paljon parempaan. Read more…