Kotivoitto kiikarissa loukkaantumisista huolimatta

  Loukkaantumisten kiusaama Union Plaani avaa nurmikauden perjantaina Heinolassa. Vastaan asettuu viime kauden sarjakakkonen SavU. Tällä kaudella Plaanin kotipelien tarjonta on kasvanut aivan uusiin sfääreihin. Perjantaina katsojia hemmottelee uudenkarhea Union Baari. Union Plaani pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa urheilupuiston tutulla vihreällä veralla. Lähtökohdat otteluun eivät ole optimaaliset, sillä sivussa on liuta Read more…

Voittotili Kolmosessa auki

Voitto tapahtumarikkaasta ottelusta oli lopulta ansaittu. Alku oli Plaanilta hieman hermostunutta pelaamista PeKan ottaessa pelin haltuun luomatta kuitenkaan kovin vaarallisia paikkoja. Tosin jo viiden minuutin kohdalla Jens Tanskanen karkasi läpi harhauttaen maalivahdin, joka kaatoi Tanskasen nutulleen. Rötös olisi ollut selkeästi pilkun ja punaisen kortin arvoinen teko, mutta tuomari jätti tilanteen Read more…

Uusi vahvistus mukana – kaatuuko PeKa myös sarjapelissä?

Union Plaani tekee kevään toisen reissunsa Kotkaan. Huhtikuussa Plaani nöyryytti Peli-Karhuja Kotkan kaikkein pyhimmällä viheriöllä, Arto Tolsa –areenalla. Heinolalaisvieraat jättivät tulostaululle paikallisyleisön katseltavaksi rumat 0-6 –lukemat. Mutta cup-pelit ovat aina oma maailmansa. Nyt taistellaan sarjapisteistä – ja vieläpä eri kentällä sillä tällä kertaa nahkakuulaa potkitaan Karhulan tekonurmikolla. PeKa on aloittanut Read more…

Kahden maalin johdosta kolmen maalin tappioon

Union Plaanin ensimmäinen peli Kolmosessa ja uudella tekonurmella päättyi 3-6 tappioon. Seurapamppu Antti Heikkinen ei tahtonut löytää sanoja vuoristoratamaisesti edenneen pelin tuoksinalta. “Ei liiku päässä mitään järkevää. Peli kääntyi 2-0 -johdosta 3-6 -tappioon. Puolustuslinja oli liian hidas vastustajan hyökkääjille. Vastustaja vaihtoi taktiikkaa kahden takaiskun jälkeen, samassa meihin iski hyvän olon Read more…

Seurahistorian ensimmäinen kotipeli Kolmosessa – tarjolla kahvia ja pullaa

Union Plaani on noussut Kolmoseen suorastaan yhdessä hujauksessa, sillä Kutosesta aloittanut uusi Heinolan ylpeys on noussut vuosi vuodelta sarjaportaita ylemmäs. Ainoastaan nelosportaalle jäätiin steppaamaan kahdeksi kaudeksi. Harppaus Kolmoseen on jo pykälää isompi. Vastassa on kovissa liemissä keitettyjä ja uppopaistettuja vastustajia. Etenkin kärkipään joukkueet ovat aiemmilla kausilla nähtyjä vastustajia selvästi kovatasoisempia. Read more…

Kausiennakko: Vihulaiset esittelyssä

Lappeen Jalkapalloklubi Päävalmentaja Mika Halmetniemi ja kapteeni lähtivät viime kauden jälkeen. Kahden avainhenkilön jätettyä viime kaudella neljänneksi tulleen Lappee JK:n, ei farmijoukkueen tarvitse olla huolissaan PePon suuren ulkomaalaispelaajamäärän takia. Laadukkaita pelaajia riittää myös tulevaan kauteen. Arvio: Kärkikahinoissa   Peli-Karhut Huonosti organisoitu joukkue, joka on täysin Saku Kvistin varassa. Eväitä ja Read more…

Edustuksen uusi päävalmentaja on Jere Vasarainen!

Julkaisuvapaa perjantaina 20. huhtikuuta 2018 klo 06.00   Union Plaani on palkannut edustusjoukkueensa uudeksi päävalmentajaksi päijäthämäläisille palloilupiireille entuudestaan tutun miehen: Jere Vasaraisen. Joukkueenjohtaja Antti Heikkinen on tyytyväinen asioiden nopeaan järjestymiseen.   “Sarjan alkuun ei ole enää pitkä matka, mutta nopean toiminnan miehenä tunnettu Jere tuo pukukoppiin astuessaan syvän pelillisen ymmärryksen Read more…

Plaani järjesti ilotulituksen Arto Tolsa Areenalla

Puolisensataa silmäparia sai todistaa Plaanin ylikävelyä kotijoukkue Peli-Karhuista. Ottelun loppulukemat 0-6 kertovat kaiken oleellisen ottelusta. Oli uskomattoman nättiä pelaamista. Peli oli täydet 90 minuuttia nätisti meidän hallinnassa — Antti Heikkinen, joukkueenjohtaja Heinolalaisista pirteimmällä pelipäällä oli kolme maalia loihtinut Jens Tanskanen. Maalin makuun pääsivät myös Kalle Manselius, Marko Liukkonen ja Henri Read more…

Jatkuuko Plaanin cup-taival?

Cup-pelin alla velloo jälleen kosolti kysymysmerkkejä. Joukkueen valmennuksessa tapahtui myllerryksiä, kun Raimo Nylund vapautettiin tehtävästään. Plaani lähtee Kotkaan Jesse Rantasen komennossa. Joukkue on Rantasen alaisuudessa halukas näyttämään osaamisensa ja valmis antamaan kaikkensa, jotta cup-juna puksuttaisi seuraavalle pysäkille. Vastassa oleva PeKa on Plaanille suuri tuntematon. Joukkue pelaa Plaanin tavoin Kolmosessa, mutta Read more…

Union Plaani tiedoittaa

Julkaisuvapaa heti Union Plaani on vapauttanut edustusjoukkueensa päävalmentajan Raimo Nylundin tehtävistään. Sopimuksen purkamisen myötä Nylundin työvelvoitteet päättyvät välittömästi. Seura ei näe tällä erää aiheelliseksi kommentoida päätöksen taustoja. Union Plaani jatkaa organisaatiomuutoksesta huolimatta määrätietoista työtään heinolalaisen edustus- ja juniorijalkapalloilun kehittämiseksi. Tähän liittyen seura julkaisee edustusjoukkueensa uuden päävalmentajan nimen lähiaikoina. Toistaiseksi joukkueen Read more…