Union Plaani on vuonna 2013 alkunsa saanut jalkapalloseura Heinolan Plaaninmäeltä.
Ensimmäistä kertaa sinikeltainen sotisopamme nähtiin kentällä kaudella 2014, jolloin seuran edustusjoukkue aloitti toimintansa Kaakkois-Suomen Kutosen pohjoislohkossa. Alimmilla sarjatasoill emme kauaa viihtyneet: nousimme kahtena perättäisenä kautena porrasta ylemmäs. Vasta kolmantena kesänä – Nelosessa vuonna 2016 – nousukiito taukosi, mutta toinen kausi samassa sarjassa oli meille tarpeeksi. Kesän 2017 kruunasi nousu Kolmoseen.
Nyt on edessä seurahistorian haasteellisin kausi. Kaakon Kolmosella ei syyttä suotta ole liikanimeä ”se kaikkein kovin.” Olemme kuitenkin valmiita kaikkeen mitä tulee vastaan niin kentällä kuin sen ulkopuolella.