Union Plaani toipui nopeasti Myllykoskella kokemastaan nöyryytyksestä pelaamalla Lahdessa paikallista Reipasta vastaan 2-2 (1-0) tasapelin. Vääntö sarjaporrasta ylempänä pelaavaa Reipasta vastaan oli tiukka.

Loukkaantumis-sumassa rämpivä Plaani teki onnistuneen vierailun naapurikaupunki Lahteen. Kolmosessa pelaava perinteikäs Reipas ei ole vastustajina helpommasta päästä. Tasurin arvoa nostaa se, että Plaanin kokoonpanosta puuttui peräti kymmenen pelaajaa loukkaantumisten ja työesteiden vuoksi. Väestökadosta huolimatta jalkeille saatiin 14 miehen orkesteri.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, joskin Reipas hienokseltaan hallitsi kenttätapahtumia. 26 minuutilla Reippaan hyökkääjä pääsi läpiajoon Plaanin puolustuksen avustuksella, eikä maalissa hyvin koko ottelun pelanneelle Tomi Järviselle jäänyt mitään mahdollisuuksia. Tauolle lähdettiin 1-0 lahtelaisjohdossa.

Toisen puoliajan alussa Plaani pääsi luomaan tilanteita Reippaan päätyyn, mikä alkoi näkyä vastustajan pelaajien hermokontrollissa. 54 minuutin kohdalla Max Ståhlberg laukoi vastustamattomasti pallon pömpeliin. Vain viisi minuuttia tästä ja Reipas siirtyi 2-1 johtoon.

Tämän jälkeen Plaani otti koko ajan enemmän hallintaa pelissä, joka sai Reippaan sortumaan erittäin rumiin myöhässä tulleisiin taklauksiin. Onneksi tällä kertaan kukaan ei loukkaantunut. 10 minuuttia ennen loppua Botan Ibrahim tasoitti pelin loppulukemiksi 2-2 Heinolan torin markkinapäivän humuakin pahemmasta maalinedushässäkästä.

Categories: Yleinen