Union Plaani jatkoi voittoputkeaan lauantaina aurinkoisessa Heinolan Urheilupuistossa runsaan kotiyleisön edessä, kun paikallisvastus Lahden Reipas kaatui lukemin 1–0. Ottelun ainokaisen maalin iski Loorents Hertsi. Otteluraportin ja lukuhetken tarjoaa Mekonomen Heinola / JSK Huolto.

Ottelun alku oli tasainen, eikä maalipaikoilla juhlittu. Vierailija Lahden Reipas hallitsi palloa hienokseltaan, mutta Union Plaani puolusti tiiviisti ja pelasi Reippaan vahvuudet pois. Jakson puolivälissä Plaani hyödynsi ensimmäisen paikkansa. Loorents Hertsi pääsi kääntymään rangaistusalueen rajalla. Kokenut Hertsi ampui oikealla jalallaan pallon tarkasti yläkulmaan ja heinolalaisyleisö pääsi tuulettamaan johto-osumaa.

Jakson loppupuoliskolla molemmat joukkueet puolustivat erittäin tiiviisti ja pallo vaihtoi omistajaa lukuisten kaksinkamppailuiden jälkeen. Pallo vieraili rangaistusalueella lähinnä erikoistilanteiden ansiosta, eikä varsinaisia maalipaikkoja nähty. Näin tauolle siirryttiin Plaanin 1–0-johdossa.

Toinen jakso oli ensimmäistä vauhdikkaampi ja molemmissa päissä riitti vaarallisia tilanteita. Jakson alussa Reippaan FC Lahti -lainat näyttivät vaarallisuuttaan. Amir Belabid pudotti ja Aleksi Paalasen tykki lähti tarkasti kohti alakulmaa. Oskari Hirvonen Plaanin maalilla venyi haamutorjuntaan ja ottelua jatkettiin Plaanin johtoasemassa.

Muutama minuutti edellisestä Plaanilla oli paikka ratkaista ottelu. Mikkelistä lainassa ollut Mohammad Alsheikh alusti ja Mascuud Hassan pääsi avopaikkaan. Kovassa maalivireessä oleva Hassan kuitenkin ampui pallon yli maalin. Alsheikhillä oli hetkeä myöhemmin maalipaikka oman riistonsa jälkeen, mutta kookkaan hyökkääjän nosto meni niukasti ohi.

Viimeisellä kymmenminuuttisella Reipas lisäsi painetta Plaanin päätyyn. Ottelun sankariksi nousi Plaani-kassari Oskari Hirvonen, joka napsi kaksi huipputorjuntaa Hermanni Nykäsen tulisiin kuteihin. Kun lisäosumia ei Heinolassa nähty, nappasi Plaani komean 1–0-voiton Ukko-Pekka -derbystä ja tärkeät kolme pistettä.

Union Plaanin päävalmentaja Olli Tynkkynen oli ottelun jälkeen tyytyväinen lopputulokseen. Erityisesti Tynkkystä lämmitti tapa, jolla pelaajat laittoivat itsensä likoon. Pääkäskijän mukaan voitto toi joukkueelle itseluottamusta loppusarjaan.

– Pelin kuva oli aikalailla haluamamme ja valmistauduimme puolustamaan pitkiä aikoja ja taistelemaan sarjapaikasta. Loorents Hertsi sanoi ennen peliä pitkän pohdinnan jälkeen, että joukkueen voitto on aina pelaajien ansiota ja tappio valmentajan syytä. Taas kaikki kunnia pelaajille, jotka tekivät työnsä upeasti. Olen ylpeä joukkueesta ja tavasta, jolla laitoimme itseämme likoon. Jatkamme loppusarjaan hyvällä itseluottamuksella, Tynkkynen summasi.

Voitto nosti Union Plaanin jo aivan Myllykosken Pallon ja Puistolan Urheilijoiden kantaan. Plaanin ottelut jatkuvat alemmassa loppusarjassa, jonne Plaanin, PuiU:n ja MyPan seuraksi jäi juuri lauantaina kaatunut Reipas. Otteluohjelmasta tiedotetaan heti sen valmistuttua.

Kuva: Valokuvaamo Irma / Heikki Gröndahl