Union Plaanin pelit jatkuvat perjantaina Korialla, jossa vastaan asettuu paikallinen Ponsi. Joukkueiden väliltä ei juuri jännitettä puutu, joten odotettavissa on kuumaverinen taistelu voitosta. Korialle matkaa myös Plaanin kannattajabussi.

Perjantain kamppailua on odotettu vesi kielellä niin joukkueen kuin Plaanin kannattajienkin toimesta. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta jäi Ponnen leirissä paljonkin hampaankoloon. Korialla vakuutellaan vieläkin 1092 päivää sitten pelatun ottelun ratkenneen tuomaripeliin; tuolloin valotaululla ihailtiin ottelun jälkeen heinolalaisten 1-8 –voittolukemia.

Tämän kauden KPonsi on aloittanut hyvin, eikä ole hävinnyt neljästä pelaamastaan ottelusta muita kuin yhden. Sarjataulukossa joukkue on kuitenkin viimeisenä viidellä pisteellään. Ottelun enemmän pelannut Union johtaa sarjaa 10 pisteellä, vaikka taulukosta on turha tehdä sitä suurempia johtopäätelmiä näin lyhyellä otannalla.

Edellisessä ottelussaan Kotajärvellä KPonsi venyi komeaan 1-1 –vierastasuriin kotijoukkue paikallista Palloa vastaan. Tasoitusmaali syntyi aivan virsikirjan viimeisillä lisälehdillä, sillä yliaikaa oltiin pelattu jo yli neljä minuuttia. Huono joukkue ei KoPan kotikentältä pisteitä rohmua, joten Plaani saa valmistautua otteluun huolella.

Etenkin maaliahneet Antti Niskanen ja Kalle “Sikari” Cihangir on saatava pidettyä aisoissa. Cihangir saanee päällystakikseen Plaanin Jesse Peltosen. Kumpikin multitalentti pelaa talvisin jääkiekkoa, joten fyysisiä otteita parivaljakon välillä tuskin liiemmälti kaihdetaan.

Union sai viime lauantaina härkäviikkonsa päätökseen. Viikkoon pelatuista kolmesta ottelusta heltisi täydet yhdeksän sarjapistettä. Kokoonpano vaihtuu hieman viime viikosta: Tommi Virtanen ja Kalle Manselius ovat sivussa, kuten myös edelleen Henry Liukkonen. Sen sijaan Antti Raita ja viime ottelussa kotikatsomon haikailema ”se hyvä pääpelaajaMarko Liukkonen palaavat kokoonpanoon.

Heinolalaisille jalkapallon ystäville tarjoutuu mitä oivallisin tilaisuus päästä haistelemaan Kaakkois-Suomen piirin eteläeurooppalaismaisinta tunnelmaa. Korialla ampaisee fanibussi, joka kerää jalkapallohulluja kyytiin myös Lahdesta. Lähtö tapahtuu klo 17.10 Heinolan urheilupuiston parkkipaikalta. Lahelaiset poimitaan pikavauhtia kyytiin Kariston Neste K -asemalta klo 17.30. Itse spektaakkeli Korian pyhätössä alkaa klo 19.30 ja paluu Kymen yläjuoksulle tapahtuu samoja jälkiä seuraten.

Sääennuste riippuu täysin siitä, onko luottamus suurempi Elimäen vai Utin havaintoasemaan. Jälkimmäisen – niukin naukin kenttää lähempänä olevan – aseman ennuste lupaa ottelupäiväksi peruskouvolalaista säätä, eli synkän harmaata ja koleaa. Lämpötila näyttää jäävän alle kymmenen asteen. Vielä matkan aikana sateen todennäköisyys on suuri, mutta tämä prosenttiluku vähenee tasaisesti sitä mukaa, mitä lähemmäs sinikeltainen armada saapuu Koriaa. Jalkapalloväki saanee siis nauttia perjantai-illasta ilman pientä, mutta sitäkin ärsyttävämpää tihkusadetta.

Categories: Yleinen