Union Plaani oli aivan omaa luokkaansa Loviisassa pelatussa sarjan kärkikamppailussa. Kotijoukkue FC Atomit joutui nöyrtymään kotikentällään lukemin 0-4 (0-2). Maalilla debytoinut Muhammed Mustafar pelasi nollapelin.

Valmentaja Jani Lehtelän valmistautumistärpit kärkikamppailuun purivat hyvin, sillä Plaanin peli oli alkuvihellyksestä alkaen hyvällä tasolla ja joukkue hallitsi kenttätapahtumia. Vastustajan avainpelaaja Toto Rambon pelihuumori saatiin pois heti kättelyssä, josta todisteena pelin alussa tullut keltainen kortti.

FC Atomien maaliverkkojen venyttämisen aloitti Kalle Manselius ottelun 12 peliminuutilla. 0-1 vierasjohdossa ollut Plaani menetti otteensa ensimmäisen jakson lopussa ja pelin hallinta kääntyi loviisalaisille.

Amin Alanin maali ensimmäisen puoliajan lisäajalla lamautti kuitenkin vastustajan totaalisesti. Tauolle lähdettiin 0-2 lukemissa. Plaani ei saanut koneitaan kunnolla käyntiin toisen jakson alussa, mutta ote alkoi taas siirtyä enemmän ja enemmän Plaanin hallintaan sitä mukaa kun pelikello jatkoi raksuttamistaan eteenpäin.

Alan vei illan toisella osumallaan Plaanin 0-3 johtoon 67. minuutilla. Tommi Virtanen tarjosi kotijoukkueelle lisää sokkihoitoa yhdeksän minuuttia myöhemmin tälläämällä numeroiksi jo 0-4. Maalilla debytoinut Muhammed Muzafar piti huolen siitä, ettei ottelussa nähty lisämaaleja enää ainakaan FC Atomien toimesta. ”Muhis” hoiti kaikki kohdalle osuneet tilanteet varman päälle pelaten hyvän ottelun. Ottelu päättyi Plaanin komeaan 0-4 vierasvoittoon.

Plaani nousi voitolla 23 pisteeseen ja pitää edelleen sarjan kärkipaikkaa hallussaan. Atomit jäi 18 pisteeseen ja kaiken lisäksi loviisalaiset ovat pelanneet yhden ottelun Plaania ja kaksi ottelua takana 16 pisteessä väijyvää Liryä enemmän.

Plaanin leirissä ei ole liiemmin aikaa huokailla helpotuksesta, sillä kärkipaikkaa joutuu puolustamaan jo heti perjantaina kotikentällä Heinolassa Liryä vastaan.

Categories: Yleinen