Plaani joutui pitkästä aikaa poistumaan viheriöltä tappio niskassaan. Maalitalkoot Kulennoisissa päättyivät kotijoukkueen eduksi maalein 4-3 (3-2).

Vierasreissu Savonlinnan Kulennoisiin tiedettiin vaikeaksi pienen kentän vuoksi ja vaikea pelistä muodostuikin. Kaikki näytti hyvältä vielä 12. peliminuutilla, kun Joona Värrälä revittiin kumoon rangaistusalueella ja Tuomas Jäntti viimeisteli pilkun varmasti alakulmaan.

KuPin  keskitys osui peittämään tulleen puolustajan käsivarteen ja tilanteeksi tasattiin rangaistuspotkusta 1-1 Tommi Purhosen toimesta.

Lisää kylmää vettä Plaanin niskaan tuli kuusi minuuttia myöhemmin, kun ahkerasti Plaanin vasenta laitaa pitkin hyökännyt kotijoukkue onnistui murtautumaan laidasta kuudentoista rajalle. Syöttö takaviistoon tavoitti Joonas Raivion, joka vei KuPin 2-1 johtoon alakulmalaukauksellaan ottelun 24. minuutilla.

Tilanteesta hiukan häkeltynyt Plaani hölmöili kolme minuuttia myöhemmin. KuPille tuomittiin vapaapotku 20 metristä. Pelin ollessa käynnissä ja maalivahdin vielä asetellessa muuria, KuP pelasi tilanteen nopeana ja Purhonen pisti pallon tyhjään maaliin.

Hiukan maalin jälkeen Plaani alkoi vyöryttää palloa kohti Kulennoisten maalia ja pystyi luomaan monia puolittaisia tilanteita, mutta yleensä vastustaja onnistui repimään hyökkääjiä tai liukumaan palloon sen verran, ettei maaleja päässyt syntymään.

Painostuksen päätteeksi Plaanin uusi vahvistus, Jens Tanskanen, syötti keskelle leikanneen Henry Liukkosen läpi ja Liukkonen sijoitti pallon varmasti alakulmaan. Ottelussa tunteet kävivät kuumina ja erityisesti kotijoukkueelle peli tuntui olevan elämän ja kuoleman kamppailu heti alkuvihellyksestä lähtien.

Jotain oli ilmeisesti jäänyt hampaankoloon aiemmin Heinolassa koetusta tappiosta. 41. minuutin kohdalla KuPin Janne Kupiaiselle näytettiin punaista hänen taklattuaan Alan Aminia ja Plaani pääsi ylivoimalle. Enempää maaleja ei Plaani saanut loppuminuuttien painostuksesta huolimatta ja tauolle lähdettiin 3-2 tilanteesta.

Toisella puoliajan alussa Plaani jatkoi vyörytystään ylivoimalla ja 48. minuutilla Jäntti pääsi puskemaan pallon tyhjään maaliin Henry Liukkosen hyvän esityön jälkeen. Tilanne oli nyt 3-3 ja toiveet voitosta elivät Plaanin leirissä vahvana.

KuPin harvat hyökkäykset olivat ajoittain vaarallisia. 65. minuutilla kotijoukkueen pelaaja ajoi boksiin ja sai pienen osuman jalkaansa ja jälleen kerran palloa vietiin pilkulle. Edes puoliajalla maaliin vaihdettu Petteri Lehtinen ei voinut Purhosen maalille mitään. Purhosen hattutemppumaali vei kotijoukkueen 4-3 johtoon.

KuPin johtomaalin jälkeen Plaani ryhtyi pelaamaan liiankin suoraviivaisesti ja syöttöpeli takkusi pahasti estäen joukkuetta pääsemään hyville maalipaikoille. Pelaamista vaikeutti myös viikon ajamaton pitkä nurmi, joka hyydytti Plaani toisen puoliajan monet hyvät maalintekotilanteet maalivahdin poimiessa loput.

Plaanille tuomittiin vielä lopussa kulma, mutta KuPin rikkoessa Plaanin pelaajia ja aiheuttamalla hässäkkää maalin edessä tuomari päätti viheltää pelin poikki ja näin KuP sai saalistettua arvokkaan päänahan kotinurmellaan.

Onni onnettomuudessa oli, että sarjakakkonen FC Atomit hävisi yllättäen kotipelinsä Simpeleen Urheilijoille. Näin ollen johtoasema pysyy edelleen kahdeksassa pisteessä. Hikikarpaloita sen sijaan nostattaa taakse kerääntyneiden takaa-ajajien joukko.

Plaani johtaa sarjaa 29 pisteellä, mutta heinolalaiset kaatanut KuP nousi FC Atomien rinnalle ja ohi paremmalla maalierolla kakkoseksi, kummallakin 21 pistettä kasassa. Ottelun parivaljakkoa vähemmän pelannut SiU on 19 pisteessä, mutta ottelun sarjan kärkikolmikkoa vähemmän pelanneena.

Plaanilla on viikko aikaa haavojen nuoleskeluun. Ensi viikon lauantaina Plaani pelaa Heinolassa aina pahaa KoPaa vastaan. Heinolassa ovat nokakkain sarjan maalipörssin kärkipaikan jakavat Plaanin Jäntti ja KoPan Jani Jokela.

Categories: Yleinen