Vahvan kauden Kaakkois-Suomen Nelosessa pelannut Union Plaani on todella lähellä sarjavoittoa, joka tietäisi nousupaikkaa Kolmoseen. Sarjanousu varmistuu mikäli Plaani onnistuu voittamaan kotiottelunsa FC Atomeita vastaan ja KuP häviää oman ottelunsa Savonlinnan Kulennoisissa.

Heinolalaisessa jalkapalloilussa eletään jännittäviä aikoja. Ensi lauantaina Union Plaanilla on jopa saumat varmistaa nousu Kolmoseen, mutta se toki edellyttäisi apuja Lappeenrannan Itäiseltä Raittiusyhdistykseltä, jonka pitäisi lähes samaan aikaan Kulennoisissa pelattavassa ottelussa nujertaa KuP.

Vaikka näin ei tapahtuisikaan, on Plaani tukevasti kiinni sarjavoitossa, kun pelaamatta on enää neljä kierrosta. Sarjajohtaja Plaani on 41 pisteessä ja takana uhitteleva KuP 33 pisteessä. Rallatellen ei Plaani sarjavoittoon tule missään nimessä marssimaan.

Sarjakakkonen KuP on hurjassa seitsemän ottelun voittoputkessa ja joukkue on veren haistettuaan heti valmiina iskemään. Tappiottomien pelien putki Kulennoisilla on huikeat 10 ottelua.

Plaanin loput ottelut ovat kaukana helposta, sillä vastaan asettuu yli odotusten tällä kaudella esiintyneen FC Atomien lisäksi vielä Kulennoisten Pallo ja materiaaliltaan vahva KoPa kohdataan vieraskentällä. Ainoastaan seuraavaan vieraspeliin Korialla Plaani lähtee astetta selkeämpänä ennakkosuosikkina.

Tässä vaiheessa mitataan Plaanin pelaajiston henkinen kantti. Pumpulipilviset nousuhaaveilut pitää pystyä pelikentällä nollaamaan ja keskittyvä rehkimään ottelu kerrallaan eteenpäin. Valmentaja Jani Lehtelä tekee varmasti kaikkensa, jotta kaikki keskittyminen ja lataus on suunnattu lauantain kotipeliin.

Plaani on voittanut joukkueiden kahdesta aiemmasta ottelusta kummankin. Heinolassa käytiin tiukka taistelu, joka päättyi Plaanin 1-0 voittoon. Loviisassa FC Atomit yllätettiin niin sanotusti housut kintuissa ja Atomit joutui nöyrtymään kotonaan 0-4 lukemin.

FC Atomien elokuu on sujunut varsin kehnosti. Joukkue on hävinnyt kolme neljästä pelaamastaan ottelusta. Loviisalaiset ovat tällä hetkellä 24 pisteellä sarjavitosia. Eroa kolmospaikkaan on vain kaksi pistettä.

Pitkä aika on siitä, kun Heinolassa on jalkapallon miesten sarjoissa Kolmosen tasolla pelattu. Hyvässä lykyssä historiallista nousua on mahdollisuus todistaa paikan päällä. Ottelua alkaa lauantaina 2.9.2017 klo 14:00, joten Hartolan markkinoiltakin ehtii hyvin paikan päälle.

Jännitysnäytelmän näyttämönä toimii vanha tuttu Heinolan urheilukentän nurmi. Ottelussa vapaaehtoisen pääsymaksun pulittaneiden katsojien kesken arvotaan kauden toiseksi viimeinen käpykakku.

Categories: Yleinen