Union Plaani ei nelosen kotiavauksessa Heinolan urheilupuiston isoa nurmea juuri vierastanut, vaan ottelu päättyi komeaan 3-1 (1-1) voittoon. SiU rimpuili pelissä kaukolaukauspomminsa turvin, mutta vieraat joutuivat tunnustamaan kotijoukkueen vahvemmakseen.

Erittäin sankkalukuisan yleisön edessä pelattu ottelu alkoi Plaanin osalta varovaisen tunnustelevasti. Palloa liikuteltiin keskikentältä alas ja rakennettiin sitä kautta peliä ylöspäin varmoin lyhyin syötöin, kuin Amsterdamin Ajaxin kultaisina vuosina 90-luvulla.

Hyökkäyspäässä aika kuitenkin pysähtyi ja liike seisahtui, eikä luovuutta varsinaisten maalipaikkojen aikaansaamiseksi enää löytynyt. Hyvin puolustanut SiU sai tilaisuutensa, kun Plaanin maalia vartioinut Tomi Järvinen taklasi vastaantulossaan simpeleläishyökkääjää keltaisen kortin arvoisesti.

SiU sai vaparin aivan rankkarialueen rajan sivustasta. Plaani selvisi tukalasta tilanteesta helposti, mutta pian Järvisen torjuntarefleksejä koeteltiin tosissaan. Järvinen heittäytyi komeasti vasemmalle poimien vaarallisen kudin syliinsä.

Riemu urheilukentän laitamilla repesi, kun Kalle Manselius puski vasemmalta laidalta tulleen pallon maaliin 37 peliminuutilla. Tämä oli hallinnasta huolimatta Plaanin ensimmäinen kunnon maalipaikka ottelussa.

1-0 johtoasemasta ehdittiin nauttia kuuden minuutin verran, kun Simpeleen kapteeni Ari Häkkinen täräytti kaukolaukauksen Plaanin maalin ja keskialueen puolivälin tietämiltä aivan ylänurkkaan. Stadionin täytti syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain oksilla istuvien peipposten laulu. Tätä ennen Plaanilla oli hyvä painostusjakso SiU:n maalilla Puoliajalle ja nakkimukien syöntiin lähdettiin 1-1 lukemista.

Onnekas osuma koitui SiU:n kohtaloksi

Toisen puoliajan alkuun SiU tuli aktiivisemmin pystyen pelaamaan rohkeampaa hyökkäyspeliä. Plaanilla oli kuitenkin puolustus paikallaan tukahduttamassa SiU:n pyristelyt. Plaani siirtyi uudestaan johtoon 54 peliminuutilla, kun Mikko Hallan kaukaa lähtenyt todella helppo maatiaispallo yllätti SiU:n maalivahdin ja ottelua seuranneen yleisön täysin. Helppo pallo meni heittäytymisestä huolimatta ohi maalivahdin hyppysten.

2-1 johtoasema vapautti Plaanin peliä ja hyökkäyspäässä nähtiin raikkaita kuvioita ja tilanteita pystyttiin järjestämään paremmin SiU:n maalille. Ali Reaadille avautui mm. läpiajotilanne, jonka tuomari huutavalla vääryydellä vihelsi paitsioksi. Tilanteesta turhautunut Reaad sai tilanteesta kaiken kukkuraksi keltaisen kortin.

Ottelu pysyi hyvin Plaanin hanskassa, mutta vain yhden maalin johtoasema ja sitkeästi taistellut simpeleläisjoukkue pitivät jännitystä yllä. Järvinen joutui esittämään toisella puoliajalla vielä yhden huippukopin. Yhden mainion maalipaikan SiU turasi laukomalla pallon hyvästä paikasta taivaan tuuliin.

Lauri Manselius vapautti katsojat jännityksestä 89 minuutilla, kun maalinedustilanteessa ilmaan pongahtanut pallo laskeutui vastustajan maaliin kuin Sputnik-satelliitti Kazakstanin aroille. Enempää maaleja ei lisäajan puitteissa ehditty tekemään, joten seurahistoriallinen nelosdivarin kotiavaus päättyi tulokseen 3-1.

Union Plaanilla on nyt takanaan kaksi ottelua. Kausi alkoi niukalla vierastappiolla Virkylle, mutta tätä seurasi komea ja äärimmäisen tärkeä kotivoitto. Voittotili on nyt nelosessa avattu ja tiedetään mitä voittaminen tällä tasolla vaatii. Viikon päästä vastus vain kovenee, sillä vastaan asettuu kautensa kahdella voitolla aloittanut KuP. Etenkin hyökkäyspeliä on pystyttävä terävöittämään ensi lauantaiksi.

Yleisöä oli loistavasti paikalla tänään. Plaani kiittää nöyrästi ja kumartaa syvään paikalle saapuneen yleisön suuntaan. Yleisön vahvaa tukea kaivataan myös ensi viikon lauantain kotiottelussa 28.5.2016. Ottelu alkaa klo 17:00. Tervetuloa paikalle!

Categories: Yleinen