Loukkaantumisten risoma Union Plaani otti makean voiton kotikentällään. Vastaan asettunut SavU tarjosi tasapäisen vastuksen, mutta ottelu päättyi dramaattisten loppuhetkien myötä Plaanin 3-1 (0-0) voittoon.

Runsaslukuinen heinolalaisyleisö sai jännittää tasaisena edenneen ottelun ratkaisuhetkiä aina viime minuuteille saakka. Ottelu eteni pitkään maalittomana ja ilmassa haiskahti jo 0-0-pelin tuntu, kunnes maalihanat ottelussa aukenivat.

Vierasjoukkueen Ilkka Häkkinen pääsi pukkaamaan sivusta tulleen keskityspallon maaliin ottelun 58. minuutilla. Plaani onnistui tasoittamaan kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun Kalle Manselius pääsi pommittamaan Plaanin tasoihin.

SavU pystyi luomaan muutaman vaarallisen maalipaikan Jesse Peltosen ääniohjaaman puolustuslinjan taakse, mutta ylärimaa lähemmäksi ei vierasjoukkue päässyt. Ottelun ratkaisijaksi nousi läksiäispelissään Henri Hujala.

Tilanne lähti kulmapotkusta, jonka Plaani pelasi yllättäen taaksepäin. Hujalan rankkarialueen takaa laukoma maatiainen yllätti vierasjoukkueen maalivahdin täysin pallon rullatessa pelaajaruuhkan ohi vasempaan takanurkkaan vain paria minuuttia ennen täyttä aikaa.

SavUn pakka sekosi takaiskusta täysin. Joukkue haki tasoitusmaalia liiankin hätäisesti ja Plaani pääsi iskemään pian vastaan. Vierasjoukkueen maalivahdilla ei ollut paras päivänsä, sillä vaihdosta kentälle tulleen Max Ståhlbergin 1-3 maali ottelun 90. minuutilla livahti selän taakse luvattoman helpon näköisesti.

Faneilla oli vaikeuksia pysyä loppuhetkillä housuissaan ja tuomarin loppuvihellyksen jälkeen fanijoukko rynnistikin lippuineen päivineen kentän laidalle.

Voitto nosti Plaanin sarjataulukossa neljänneksi. Pisteitä Plaanilla on neljän ottelun jälkeen kasassa 7 kappaletta. Sarjaa johtaa Kouvolan Sudet 12 pisteellä. Sudet on ainoa joukkue sarjassa, joka ei ole vielä hävinnyt otteluakaan.

Plaanin ottelut jatkuvat ensi torstaina Kouvolassa, jossa kohdataan paikallinen Peltirumpu. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 1.6, jolloin vastustajaksi saapuu IPS.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *