Kolme maalia ei riittänyt Mikkelissä yhteenkään pisteeseen kotijoukkueen mätettyä maaleja roimasti enemmän. SavU korjasi potin maalein 7-3  (3-0). 

– Lukemat olivat rumat. Henkilökohtaisiin virheisiin kaaduttiin, joukkueenjohtaja Antti Heikkinen harmitteli.
Liekö joku korialainen poppamies langettanut Plaanin ylle kirouksen, sillä vastoinkäymiset joukkueen yllä vain jatkuvat. Heikkinen sepostaa vastoinkäymisistä maalinsuulla.
– Epäonni seuraa meidän maalivahtejamme, kun viikko sitten loukkaantuneen Tomi Järvisen tilalle hankittu Joona Halla loukkaantui aamutreeneissä ja Akatemiasta jouduttiin ottamaan Juha Haimakainen maaliin. Haima pelasi hyvin eikä voinut maaleille mitään vaikka lukemat oli rumat.
Positiiviset asiat ottelussa olivat kolme tehtyä maalia ja etenin se, että kaksi pelaajaa onnistui tekemään ensimmäiset maalinsa Plaanin paidassa. Dayolle maalinteko oli jo ennestään tuttua, mutta Jarkko Martikainen ja uusi tuttavuus Emeka “Emmy” Ekperechi pääsivät maalin makuun ensimmäistä kertaa.
Ekperechi saatiin mukaan Plaaniin Dayon houkuttelemana.
Tappio kasvatti panoksia Plaanin ensi viikon kotipeliin Peltirumpua vastaan. Kyseessä on niin sanottu “kuuden pisteen ottelu”. Voitolla revittäisiin pesäeroa putoamispeikkoon, mutta tappio sysäisi Plaanin jo pelottavan lähelle putoamisviivaa.

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *