Union Plaani palasi takaisin pistekantaan Lappeenrannan Joutsenossa. Maalirikas kamppailu päättyi lopulta 4-4 (2-2) tasapeliin.
Kultsu FC ja Union Plaani tarjosivat Joutsenon valitettavan vähälukuiselle yleisölle todellisen jännitysnäytelmän. Tasapeli erittäin tasaisesta ottelusta oli vähintään oikeus ja kohtuus. Myös itse tuomaristo oli tasapuolinen, vaikka Plaanin Mikko Halla kentältä kahden keltaisen kortin voimin ajettiinkin.
Plaanilla olisi ollut terävämmällä viimeistelyllä mahdollisuudet voittaa ottelu, mutta palloa ei saatu maaliin hyvistäkään paikoista. Maalilla Joona Halla nousi esiin ratkaisupaikoissa pelaten hyvän pelin.
Plaanin viiden ottelun tappioputki meni komeasti poikki. Piste Joutsenosta on kova juttu. Piste tuli todella tarpeeseen putoamista vastaan taistelevalle joukkueelle. Joutsenossa jalkeilla oli hyvä yhtenäinen sitoutunut nippu, joka oli valmis paiskimaan täysillä töitä joukkueen eteen.
Ottelun alku kulki Plaanin laatiman sotasuunnitelman mukaisesti. Taktiikkana oli hyökätä laitojen kautta ja tulosta tuli, kun digitaalissa oli tusinan verran numeroita. Valtteri Vuoren 0-1-maalia ei ehditty tuulettaa paljoa viittä minuuttia pidempään, kun Kultsu sai pelattua pallon Plaanin maaliin Aki Seppälän toimesta.
Ensimmäistä puoliaikaa lähdettiin viettämään 2-2-lukemissa Kultsun Kareen Abubakarin ja Plaanin Tomi Hyppösen tällättyä vielä maalit mieheen.
Jos oli vireessä kotijoukkueen Abubakar, niin suorastaan lennossa oli Plaanin Dayo, joka oli lähellä saada nimensä maalintekijöiden kirjoihin Hyppöselle lopulta merkattuun maaliin.
Dayon aivan yläkulmaan lähtenyt unelmalaukaus puolivolleysta vei heinolalaiset 2-3-johtoon toisen puoliajan alkajaisiksi. Jälleen tuuletukset jäivät lyhyiksi, sillä Niko Väyrynen tasoitti pelin lukemiin 3-3 vain paria minuuttia myöhemmin.
Hikikarpalot alkoivat valua katsomossa verenpainemittari kädessä ottelua jännittäneen seuran varapuuheenjohtaja Juha Silvennoisen otsalla Abubakarin vietyä Kultsun 4-3-johtoon 57. peliminuutilla. Jälleen kerran ottelu näytti kääntyvän lopulta vastustajalle, mutta Dayo oli toista mieltä iskien illan toisensa 69. minuutilla. 4-4-numeroihin ottelu myös lopulta päättyi.
Mieliala pukukopissa oli ottelun jälkeen hyvä ja joukkue oli tasapeliin tyytyväinen. Ottelu antaa hyvät ja positiiviset lähtökohdat ensi lauantain tärkeään kotiotteluun Virkyä vastaan.
0 Comments