Union Plaani avasi voittotilinsä vieraskentällä pitkän kotiputken jälkeen. SiU taipui Simpeleessä heinolalaisvieraille maalein 2-3 (1-2).

Maaliverkkojen venytys alkoi jo alta kymmenen minuutin Jens Tanskasen viedessä Plaanin 0-1-vierasjohtoon. Jussi Leiviskä tasoitti muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta Tanskasen osuttua ensimmäisen puoliajan loppupuolella vielä toistamiseen, mentiin tauolle lukemista 1-2.

Kotijoukkue sai rivinsä ryhtiin toisella puoliajalla tasoittaen pelin Aatu Venton maalilla. Pistejako oli lähellä, mutta lisäajan ensimmäisellä minuutilla esiin nousi Plaanin David Kalasa Ngoy, joka ampui ottelun 2-3-voittomaalin.

Voitto nosti Plaanin sarjataulukossa kuudenneksi. Seitsemän ottelun jälkeen kasassa on 10 pistettä, joka on sama määrä kuin viidentenä olevalla KyPalla. Sarja jatkuu tasaisena. Eroa kolmanteen sijaan on kolme pistettä ja putoajan paikalle kuusi pistettä.

Kaksi maalia iskenyt Tanskanen nousi Kaakon Kolmosen maalipörssin jaetulle nelospaikalle. Tanskanen on tehnyt kauden peleissä kaikkiaan viisi maalia.

Union Plaanin seuraava ottelu on 14.6 perjantaina, jolloin Heinolassa vierailee vanha rakas vihulainen Lappeenrannan Virky. Ottelu alkaa klo 18:30.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *