Simpeleen valloitukselta kotikentälle palaavalle Union Plaanille heittää perjantaina haasteen Lappeenrannan Virky, joka on ollut keskinäisissä peleissä niskan päällä.

Plaanin peli on lähtenyt rullaamaan varsin mukavasti tahmean alun jälkeen. Kotona on viihdytty kokonaisuutena hyvin, sillä tappioita on kotisarakkeen kohdalla tasan yksi. Seitsemästä ottelusta Plaanin on voittanut kolme ja pelannut kerran tasan.

Vastaan asettuva Virky on ollut aiemmilla kausilla aina oktaavin Plaania edellä. Nyt Virkyn kausi on alkanut alle odotusten. Seitsemästä ottelusta lappeenrantalaiset ovat voittaneen yhden ja pelanneet kolme tasan. Maalinteko on syystä tai toisesta kukkopaidoilla sakannut, joskin puolustuspeli on ainakin tilastojen perusteella toiminut vähintäänkin kelvollisesti.

Perjantain sää on vielä pieni arvoitus. Lämpöä piisaa ja ottelu päästäneen pelaamaan leppeässä kesäsäässä, mutta sade saattaa päiväsaikaan kastella nurmen liukkaaksi.

Plaanin ja Virkyn ottelu Heinolan urheilupuiston nurmella alkaa klo 18:30 pelipäivän ollessa perjantai 14.6 tätä vuotta. Arvonnassa Suomen parhaat palkinnot, käpykakku ja lypsyjakkara. Tarjolla piirin kuumimmat makkarat, maailman ainutta laatuaan oleva Plaanin nimikko-olut ja paljon muuta, joten paikalle voi huoletta saapua nälissään ja janoissaan.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *