Heinolan urheilupuiston nurmella käydään lauantaina taistelua elämästä ja kuolemasta. Juuri putoamisviivan yläpuolella oleva Union Plaani saa vastaansa viivan alla olevan Simpeleen Urheilijat. Jaossa on kummankin kannalta elintärkeät pisteet.

Kaakkois-Suomen piirin Kolmonen lähestyy hiljalleen kohti loppukaneettiaan. Sarjan päätöskierros pelataan syyskuun lopussa. Asetelmat sarjataulukossa alkavat hahmottua. Plaanin ja Simpeleen Urheilijoiden tavoitteena on sarjapaikan säilyttäminen. Samassa veneessä on lisäksi Haminan Pallo-Kissat. FC Peltirumpukaan ei ole vielä täysin turvassa.

SiU on sarjan joukkueista tukalimmassa asemassa, sillä se on yhdeksällä pisteellä sarjan viimeinen. Viime vierasottelussa joukkue onnistui ryöväämään pisteen Ristiinan Pallon vieraana ottelun päättyessä lukemiin 3-3.

Simpeleen edellä taulukossa on HaPK, jolla pisteitä on kasassa tasan 10. Kaksikon tähtäimessä putoamisviivan paremmalla puolella on Union Plaani. 13 pistettä ei vielä riitä sarjapaikan uusimiseen, joten lisää pisteitä tarvitaan.

Plaani on pelannut ottelun takaa-ajavaa kaksikkoa vähemmän. Voitto ottelusta olisi erittäin arvokas. Ottelun pisteet saattavat nousta arvoon arvaamattomaan kauden lopussa.

Edellisessä kotiottelussa Plaani taipui SaVulle maalein 1-4. Tätä ennen pelatut kaksi vieraspeliä päättyivät tasureihin.

Plaanin edellinen voitto on 9.6 Simpeleeltä, jolloin SiU taipui kotonaan maalein 2-3. Nyt olisi otollinen hetki palata voittojen tielle kaatamalla simpeleläiset toistamiseen. Voittoon vaaditaan kuitenkin vahvaa suorittamista. Pelkkä rutiinisuoritus ei välttämättä riitä. Paineet ottelussa ovat kovat, joten kumman kupoli kestää lopulta paremmin?

Nyt jos koskaan kannattaa saapua kentän laidalle katsomaan ja kannustamaan Plaani voittoon. Kentän laidalla palvelu pelaa ja tarjolla on useampaa sortimenttia syötävää ja juotavaa. Mega-arvonnan palkintoina lypsyjakkara ja käpykakku.

Ottelu alkaa klo 15:00 ja pelipäivänä lauantai 31.8.2019. Katsojien kelpaa nauttia jännitysnäytelmästä hellerajaa hipovissa lämpötiloissa.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *