Tommi Läntisen Via Dolorosa soi lauantaina surullisen epävireiseen sävyyn Plaanin joukkueen korvissa. Lappeenrannassa Virky juotti tappion karvasta kalkkia kääntämällä tiukan pelin edukseen maalein 2-1 (1-0). Surkeuden huipuksi Plaanin pahin kilpailija HaPK haki täyden pistepotin Ristiinasta.

Ei ollut onni laitamyötäinen Plaanilla taaskaan Virkyä vastaan. Lappeenrantalaiset ovat piinanneet hirvikärpäsen lailla Plaania kaudesta toiseen. Jos oli katkera kauden edellinen kotitappio Heinolassa, niin vähintään samaa tuskaa saatiin kokea Virkyn kotikentällä.

Ottelun alku kulki Virkyn komennossa. Isännät avasivat maalitilinsä läpiajosta Ramazan Demirelin toimesta. Plaanille aukesi kolme hyvää maalipaikkaa puolen tunnin kohdalla, mutta lyhytvartinen Mats Malinen venyi torjuntoihin kerta toisensa jälkeen.

Toinen puoliaika oli tasainen. Riemu nousi Plaanin leirissä Jens Tanskasen upotettua rankkarin sisään seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa. Riemu loppui lyhyeen Virkyn iskiessä 2-1-voittomaalin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Maalintekijänä Markus Kyläheiko.

Ottelun lopputulos oli raskas pettymys. Lisää veistä haavassa käänteli HaPK, joka onnistui voittamaan vieraskentällä Ri-Pan. Tulos Ristiinassa 0-1. Tappio sysäsi Plaanin putoamisviivan huonommalle puolelle.

Tuskailuun, voivotteluun ja kivien potkimiseen ei kannata kuitenkaan uhrata yhtä päivää enempää. Katseet on syytä suunnata tulevaan ja ensi lauantain kotipeliin, josta ei väriä puutu.

Paikalla on mm. Apu-lehti, ämpäreitä, ruokarekan yllätystuotteita ja paljon muuta. Mielenkiinto kohdistuu myös vastustajaan, sillä IPS on värvännyt riveihinsä Etelä-Amerikassa pääsarjaa tahkonneen pelaajan.

Ottelusta ja tapahtumista tulossa lisää tietoa lähipäivinä ilmestyvässä ennakkojutussa.


0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *