Koronasynkkyyden pilvet väistyvät ainakin väliaikaisesti taivaalta mahdollistaen futiskauden alkamisen myös Plaanin osalta. Itäisen alueen Kolmosen B-lohkon avausottelussa Plaani matkustaa sarjanousija LaPan vieraaksi.
Kulkutauti on rukannut urheilusarjoja ja otteluohjelmia uuteen uskoon ympäri maailman. Sillä on vaikutuksensa myös itäisen alueen Kolmoseen. Plaani pelaa B-lohkossa, jossa on kaikkiaan 11 joukkuetta.
Lohkossa pelataan yksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen kuusi parasta jatkaa pelejään ylemmässä loppusarjassa. Viivan alapuolelle jääneet jatkavat alemmassa loppusarjassa.
Sarjan ensimmäinen kierros pelataan tiistaina. Plaanin tie vie Lappeenrantaan, jossa vastaan asettuu LaPa. Ottelu alkaa klo 18:30.
Plaanin kotiavaus on vuorossa jo ensi lauantaina 27.6, jolloin urheilupuiston nurmella taistellaan voitosta Haminan Pallo-Kissoja vastaan. Ottelu alkaa klo 15:00.
Vastassa vanhoja roistoja ja pari uutta tuttavuutta
FC LaPa, Lappeenranta
Sarjanousija. Hyvä ja nuori joukkue on vahvistunut muutamalla Virkyn pelaajalla. Sitoutunut joukkue, jolla korona-tauon ansiosta mahdollisuudet yltää jopa mitaleille.
Arvio: Ylempään jatkosarjaan.
HaPK Edustus, Hamina
Nuorentunut viime kauden jälkeen rajusti. Tämä kausi maksellaan vielä oppirahoja.
Arvio: Alempi loppusarja kutsuu.
KJP Sudet, Kouvola
Sarjan ennakkosuosikki. Fuusio FC Peltirummun kanssa viime kauden päätteeksi takaa sen, että KJP Sudet jatkaa sahaamista kolmosen ja kakkosen välissä. Ainoa kysymysmerkki on kokeneiden pelimiesten suuri määrä ja kunto.
Arvio: Ylempi loppusarja
PeKa, Kotka
Valmennukseltaan uusiutunut kotkalaisporukka tulee taistelemaan sarjan kärkisijoituksista. Vieläkään rahkeet eivät riitä nousuun.
Arvio: Ylempään jatkosarjaan.
KyPa, Kotka
Valmentaja sai lähteä huippukauden jälkeen. Kuinka kauan kaveriporukalla on hauskaa pelata? Pelaajamateriaali laadukas.
Arvio: Ylempään jatkosarjaan.
Edustus IPS, Imatra
Hajuton ja mauton Imatralaisporukka jatkaa sarjan kärkijoukkueiden kiusaamista. Jos saa paljon apuja yhteistyöseura PePosta voi yllättää yksittäisissä peleissä.
Arvio: ylempi jatkosarja
LIRY, Lappeenranta
Virkyn vellihousujen luovuttaessa paikka aukeni ylempää. Joukkueen keski-ikä 35. Ei taitava, mutta erittäin sitoutunut ryhmä tulee yllättämään tällä kaudella. Kultsun kanssa sovittu yhteistyö pitää huolen, että maalilla seisoo edes urheilullisen näköinen heppu. Kenties Plaanissakin pelannut Joona Halla saa kohta tulla hakemaan voittoja sarjatasoa alempaa?
Arvio: Alempi jatkosarja
SavU, St. Michel
MP:n kanssa sovittu farmiyhteistyö tulee pitämään SaVun taas mitalien tuntumassa. Onko tämä SaVun viimeinen kausi ennen MP:n nimen alle siirtymistä?
Arvio: ylempi jatkosarja
Ri-Pa, Ristiina
Ristiinalaisilla kesti pitkään saada joukkue kasaan. Jollei korona-tauon aikana ole saatu taikoja aikaan, niin edessä on synkkä kausi. Yksi mies on enemmän kuin puoli joukkuetta, Miika Oinonen voi pitää Ristiinan pinnalla tai upottaa sen kokonaan.
Arvio: Alempi loppusarja
STPS, Savonlinna
STPS on vähän kuin lörtsy ilman täytteitä. Mitäänsanomattoman Savonlinnan ehdottamasti mielenkiintoisin pelaaja on SaPKon riveissä ensi kaudella pelaava heinolalaiskiekkoilija Aleksi Ek.
Arvio: alempi loppusarja