Lauantain kamppailu Plaani – SavU pelattiin aurinkoisessa säässä Heinolassa. Ottelun lopputulos 0-3 ei kuitenkaan jättänyt aurinkoisia tunnelmia kuin vierailijoiden riveihin.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli SavUn lievää hallintaa. SavU piti palloa ja rakensi peliä laitojen kautta, pääsemättä pelaamaan kuitenkaan Plaanin tiiviin puolustusmuodon sisään. Ensimmäisellä puoliajalla ei maalipaikoista päästy nauttimaan.
SavU kuitenkin onnistui tekemään johtoasuman vaarattomasta hyökkäyksestä. Ottelun paras pelaaja Lucas Oliveira Dos Santos lähetti kaukaa läpisyötön, joka lipsahti Plaanin maalivahdin Niklas Honkasen käsistä SavUn hyökkääjä Joonas Kimarille , jolla oli helppo työ viimeistellä pallo tyhjään maaliin.
Toisen puoliajan alkuun Plaani lähti kovalla intensiteetillä ja sai heti mahdollisuuden tasoittaa ottelun. Jari Mulari harhautteli itsensä rangaistusalueelle, jossa häntä jouduttiin rikkomaan. Pallo oikeudenmukaisesti pisteelle. Plaanin kapteenin Mikko Hallan rangaistuspotku päätyi kuitenkin maalivahdin syliin ja 0-1 lukemissa jatkettiin.
Toisen puoliajan pelinkuva oli selvä, Plaani piti palloa ja pyrki tasoittamaan ottelun, kun SavU makasi alhaalla yrittäen iskeä vastaan Dos Santosin nopeutta ja 1vs1 taitoa hyödyntäen.
Ottelun sinetti nähtiin 69 peliminuutilla, kun Plaani menetti pallon puolessa kentässä Dos Santosille. Dos Santos purjehti 16 alueen sisään ja syötti avoimeen paikkaan Aapo Valtoselle, jonka laukaus oli enää muodollisuus, tilanteeksi 0-2.
Ottelun lopussa Dos Santos päätti vielä näyttää taitojaan harhauttamalla 3 Plaanin pelaajaa solmuun ja viimeistelemällä pallon hienosti takakulmaan.
Loppulukemat 0-3.
– Ensi viikon kotiottelun panokset Ri-Paa vastaan kasvoivat entisestään. Siitä ottelusta voitto, niin taistellaan tiukasti yläloppusarjapaikasta, mutta tappiolla pudotaan taistelemaan sarjapaikasta, kommentoi Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen.
– Odotan jokaiselta pelaajalta selkeää tasonnostoa seuraavaan otteluun. SavUa vastaan jälleen huomattiin, että virheisiin ei tällä tasolla ole varaa, vaan ne näkyvät heti tulostaululla. Ri-Pa matsiin toivon keskittynyttä, virheetöntä ja voitontahtoista esitystä joukkueelta, jatkaa Rantanen.
Union Plaanin seuraava ottelu pelataan Heinolassa ensi viikon perjantaina 24.7. klo 18.30 Ristiinan palloa vastaan.
0 Comments