Huomenna perjantaina mitellään jälleen Idän Kolmosessa. Heinolan Urheilupuistossa kotijoukkue Union Plaanin vieraaksi, SAN-PALVELUT KY:n isännöimään otteluun, astelee täksi kaudeksi Kakkoseen nousseen PeKa:n siipien alle siirtynyt Kymin Palloilijat, KyPa. Joukkue löytyy sarjataulukosta nimellä PeKa/KyPa. Plaanilla on kuuden ottelun jälkeen saldona kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota eli pistesaalis on kahdeksan pisteen suuruinen. Yhden ottelun Plaania enemmän pelannut PeKa/KyPa on seitsemästä ottelusta kerännyt kuusi pistettä.

Union Plaani ja PeKa/KyPa ovat kohdanneet historian aikana neljästi toisensa. PeKa/KyPa on ollut suvereeni aiemmissa otteluissa, voittaen niistä jokaisen. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti, kun Plaani vieraili alkusarjassa ja alaloppusarjassa Karhulassa. Molemmat vierailut päättyivät Plaanin kannalta masentavasti kotijoukkueen 2-0 voittoihin.

Tämän kauden osalta PeKa/KyPa on onnistunut kaatamaan sarja-avauksessaan Ri-Pan lukemin 4-1 ja viimeisimmässä ottelussaan 28.7. HaPK:n 1-0. Kahden voiton väliin mahtui neljä ottelua, joista kaikista merkittiin tappiot sarjataulukkoon. Union Plaanin osalta kahdella voitolla avattu sarjakausi ei ole jatkunut loistokkaasti. Voittojen jälkeen tilastoihin on merkitty kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Viime sunnuntaina pelattu tasapeli sarjajumbo STPS:n vieraana, jätti joukkueelle paljon hampaankoloon.

”Viime ottelun pettymyksestä huolimatta, tavoitteena on edelleen pääsy yläloppusarjaan. Se vaatii voittoja jäljellä olevista otteluista ja huomisen kotimatsi on mainio mahdollisuus palata voiton makuun. Edellinen peli oli jo parannus aiempaan, vaikka esitys edelleen jätti toivomisen varaa. Tällä viikolla on päästy harjoittelemaan kuvioita perjantaita varten ja luotto pelaajiin on vahva. Uskon, että huomenna saadaan seurahistorian ensimmäinen voitto KyPasta.” Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen kommentoi.

Union Plaanilla on alkusarjaa jäljellä vielä viiden ottelun verran. Mikäli yläloppusarjapaikasta mielii haaveilla, niin voittokantaan on palattava mahdollisimman pian. Perjantain kotiottelu PeKa/KyPaa vastaan sekä jo ensi keskiviikon vierailu Kouvolaan KJP:n vieraaksi näyttävät Plaanin loppukaudelle suunnan. Perjantain kamppailuun Plaanin kokoonpano vahvistuu aiemmista otteluista, kun pelaajia saapuu takaisin kokoonpanoon loukkaantumisten jäljiltä. Loukkaantuneena olleiden pelaajien paluu kokoonpanoon tapahtuu kriittisellä hetkellä, kun edessä on otteluita, joissa ratkotaan paikat ylä- ja alaloppusarjaan. Tällä hetkellä sarjataulukossa on tasaista ja kärkikolmikon takana voi tapahtua paljonkin.

”Kahdella voitolla on mahdollisuus nousta sarjassa sijalta seitsemän sijalle neljä, mutta kahdella tappiolla on mahdollista olla sarjan toiseksi viimeisenä. Tietysti myös muiden joukkueiden tulokset vaikuttavat, mutta esimerkiksi meidän edellä viimeisellä yläloppusarjapaikalla oleva IPS on vain kahden pisteen päässä, kaksi ottelua enemmän pelanneena. Tulevien otteluiden merkitys on siis valtava.” Rantanen kertoo ja lisää,

”Toivottavasti yleisöä saapuu samaan malliin katsomoon kuin aiemminkin. Olemme olleet koko sarjan mittapuulla kärkisijoilla yleisömäärien suhteen, ellei jopa kärjessä. Mukava nähdä, että heinolalainen jalkapallo vetää ihmisiä paikalle!”.

Paikalla yleisöä palvelee tuttuun tapaan Unionin Baari ja kioski. Saatavilla pientä purtavaa ja pelijuomaa. Tervetuloa katsomoon!

Union Plaani – PeKa/KyPa Urheilupuistossa perjantaina 6.8.2021 klo 18.30.

OTTELUISÄNTÄ: SAN-PALVELUT KY!

 

Categories: Yleinen