Perjantaina Heinolan Urheilupuiston lämpimässä kesäillassa pelattiin Union Plaanin ja PeKa/KyPa:n välinen Kolmosen ottelu. Ottelu oli vähämaalinen, eikä maalipaikoilla ottelussa juurikaan juhlittu. Ottelun ainoan maalin iski Plaanin monivuotinen kapteeni Mikko Halla, jo ottelun ensiminuuteilla.

Plaani aloitti perjantain kamppailun hyvin, vyöryttäen hyökkäyksiä vierailijoiden maalille. Jo ensimmäisen peliminuutin aikana loisto-ottelun pelannut Ilmari Lehtinen pääsi kokeilemaan rangaistusalueen sisältä. Suoraan syötöstä lähtenyt laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalin. Ottelun 6. peliminuutilla pääsi kotiyleisö tuulettamaan Plaanin maalia. Onnistunut hyökkäys oikealta laidalta avasi PeKa/KyPa:n puolustuksen, takatolpalle keskitetty pallo päätyi Hallan ulottuville, joka liukumalla viimeisteli ottelun avausmaalin. Maalin jälkeen pelin tempo hieman laski PeKa/KyPa:n pyöritellessä palloa pelaajiensa välillä. Plaani tyytyi pitämään vastustajan poissa omalta puolustusalueeltaan ja kyttäsi mahdollisuuksia riistää pallo.

Ensimmäisen puoliajan puolivälin paikkeilla Plaani sai helpon riiston keskialueella. Riistosta käynnistynyt vastahyökkäys pelattiin hienosti ja nopean syöttökombinaation jälkeen Tino Rantanen karkasi läpiajoon. Vierailijoiden maalivahdilla Tommy Dotylla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kaataa Rantanen. Tuloksena varoitus Dotylle ja pallo pisteelle. Plaani ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään rangaistuspotkua, vaan Doty venyi hienosti pallon tielle, pitäen PeKa/KyPa:n maalin päässä.

Tauolle siirryttiin 1-0 lukemissa.

Toinen puoliaika käynnistyi ja peli jatkui tasaisena. PeKa/KyPa:n taitava keskikenttäpelaaja Anssi Jokela pyrki vaikuttamaan pallolliseen peliin enemmän hakeutumalla alemmas hakemaan palloja. Tämän ansiosta PeKa/KyPa pystyi etenemään hieman pidemmälle Plaanin kenttäpuolella, maalipaikoille asti vierailija ei kuitenkaan yltänyt. PeKa/KyPan hyökkäykset päättyivät pääasiassa laidoille tai menetyksiin viimeisellä kolmannekselle. Vierailijajoukkueen pallonmenetyksistä käynnistyneet Plaanin vastahyökkäykset olivat paikoittain vaarallisia. Rangaistusalueen sisältä viimeistelyä pääsivät koittamaan aiemmin rangaistuspotkun hankkinut Rantanen sekä kulmapotkusta Aleksi Huttunen. Viimeistelyt eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi laadukkaita ohittamaan hyvän ottelun pelannutta Dotya.

Viimeisen 15. minuutin aikana PeKa/KyPa sai luotua todellista painetta Plaanin maalin luokse. Keskityksiä boksiin heitellyt vierailija onnistui voittamaan ykkös- ja kakkospalloja saaden orastavia maalipaikkoja. Parhaat paikat viimeistelyyn siunaantuivat viimeisen 5. minuutin aikana, kun kahteen otteeseen maalintekoa yritettiin volleyn avulla Plaanin rangaistusalueen sisältä. Laukaukset suuntautuivat kuitenkin ohi maalin.

Kotijoukkueelle ja kotiyleisölle tuskallisen pitkän lisäajan jälkeen kuultu päätösvihellys maistui. Todellisen taistelun avulla raavittu ensimmäinen voitto PeKa/KyPasta tuli tarpeeseen ja edelleen tavoite yläloppusarjapaikasta elää. Tällä hetkellä Union Plaani on sarjataulukossa kuudentena, viimeisellä paikalla yläloppusarjaan.

Kauden ensimmäisen nollapelin pelannut Niklas Honkanen oli tyytyväinen mies ottelun jälkeen,

“Nollapeli tottakai tuntuu aina erityisen hienolta, mut eniten lämmittää kolme pistettä, varsinkin joukkueesta, jota ei olla ennen voitettu. Omaan peliin oon ihan tyytyväinen, vaikka parannettavaa jää aina. Pakko nostaa äijille hattua taisteluilmeestä ja asenteesta, joka säily vahvana loppuvihellykseen saakka. Ei ollu meiän paras peli, vaikka siellä hyviä jaksoja olikin. Tehtiin hieno maali ja se riitti tällä kertaa onneks. Katseet on nyt suunnattu keskiviikkoon ja, kun samalla taisteluilmeellä pelataan niin oon varma, että pystytään kairaamaan ne tärkeät kolme pistettä.”

Union Plaanin ensi viikko on otteluiden osalta kiireinen. Keskiviikkona Plaani matkustaa Kouvolaan KJP:n vieraaksi. KJP pelistä Plaanin riveistä puuttuu korttitilin täyttymisen takia Jesse Peltonen ja Aleksi Huttunen. Myös PeKa/KyPa ottelussa loukkaantunut Roope Leskinen on sivussa, todennäköisesti useamman viikon. Muuten joukkueen pelaajatilanne näyttää hyvältä. Seuraava kotipeli pelataan ensi viikon lauantaina, kun Heinolaan saapuu tähän saakka puhtaalla pelillä operoinut sarjakärki Kultsu FC.

 

 

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *