Keskiviikkona Union Plaani vieraili Kouvolassa. Ottelun hallinnasta ja lukuisista maalipaikoista huolimatta pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Keskiviikon ottelu KJP:ta vastaan alkoi Union Plaanin määrätessä ottelun tahdin. Molemmilta laidoilta hienoilla kombinaatioilla hyökännyt Plaani sai ensimmäiseen viiteen minuuttiin jo kaksi erinomaista maalipaikkaa. Teemu Toukonen pääsi laukomaan 16 rajan tuntumasta, mutta sijoitus takayläkulmaan, ei ehtinyt laskea tarpeeksi ajoissa. Toukosen yrityksen lisäksi myös Tino Rantanen pääsi laukomaan 16-alueen sisältä, laukaus yli maalin. Plaani sai lisää virtaa hyvistä hyökkäyksistään ja maalipaikkoja tuli kuin solkenaan. Ensimmäisen puoliajan aikana Toukonen pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti rangaistusalueen sisältä. Ensimmäinen Toukosen yrityksistä, vasemman jalan laukaus, kilpistyi vastustajan blokkiin. Lähes heti perään pilkun tuntumaan leijaillut Eemil Sovaston keskitys tavoitti Toukosen pään, mutta yläkulmaa kohden mennyt pallo jäi KJP:n maalivahti Ville Iiskolan käsiin.

Toukosen lisäksi ensimmäisellä puoliajalla maalintekoa pääsi yrittämään Ilmari Lehtinen kahdesti 16 alueen rajan tuntumasta, laukaukset eivät kuitenkaan löytäneet maaliverkkoa. Myös Jarkko Matilainen kokeili kahdesti laukauksensa terävyyttä, ikävä kyllä noin 20 ja 25 metristä lähteneet laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Laukausten lisäksi Plaani pääsi myös useamman kerran murtautumaan vastustajan 16 alueen sisälle, liian usein kuitenkin viimeinen syöttö tavoitti KJP-pelaajan, eikä viimeistelyä päästy yrittämään. Kertaalleen kuitenkin pelin alussa jo väläyttänyt Rantanen pääsi murtautumaan uudestaan rangaistusalueen sisälle. Vasemman jalkansa vapaaksi saanut Rantanen yritti viimeistellä takayläkulmaan, mutta laukaus suuntautui reilusti yli maalin. Plaanin laukausten lisäksi myös kotijoukkueen Niko Nakari kokeili kertaalleen kauempaa. Kova laukaus näytti vaaralliselta, mutta lopulta meni kuitenkin useamman metrin ohi Plaanin maalin.

Plaanin keskittyessä hyökkäysten rakentamiseen ja odottaessa kuparisen rikkomista, KJP pääsi yllättämään. Ottelun 34. peliminuutilla keskialueelta vapaapotkun saanut kotijoukkue nosti ryhmän rangaistusalueelle. Plaanimiehistön nukahdettua hetkeksi, KJP pelasi vapaapotkun lyhyenä Niko Nakarille, jonka 30 metristä lähtenyt keskitys tavoitti täysin vapaaksi jääneen Kalle Sippulan. Sippula puski taitavasti pallon maalia vartioineen Niklas Honkasen ylitse takakulmaan.

Kotijoukkueen johtomaali ei Union Plaania latistanut vaan pelin kuva pysyi muuttumattomana. Lopulta ensimmäistä puoliaikaa hallinnut vierasjoukkue sai palkinnon lukuisista yrityksistään. Kuljetuksensa päätteeksi Rantanen vapautti Tuomas Jäntin nokikkain maalivahti Iiskolan kanssa. Jäntti ei paikasta erehtynyt vaan sijoitti pallon Iiskolan jalan kautta maaliverkkoon.

Puoliajalle siirryttiin lukemissa 1-1.

Toisen puoliajan alkuvaiheilla Plaani sai vapaapotkun noin 20 metristä. Pallon taakse Toukonen. Loistava muurin ylittänyt laukaus kilpistyi tällä kertaa maalitolppaan, lukemat säilyivät numeroissa 1-1. Toisen puoliajan alku jatkoi ensimmäisen puoliajan linjaa. Plaani rakensi hyökkäyksiä KJP:n keskittyessä varjelemaan omaa maalia. Pääosa Plaanin hyökkäyksistä päätyi kulmapotkuksi tai pallonmenetykseen hyökkäyskolmanneksella. Pelikellon lähestyessä tunnin rajapyykkiä pääsi tasoitusmaalin tehnyt Jäntti haastamaan rangaistusalueen tuntumassa. Hienolla vartaloharhautuksella vastustajan ohittanut Jäntti yritti viimeistellä rangaistusalueen sisältä etukulmaan. Iiskola oli jo heittäytynyt toiseen suuntaan, mutta viime hetkellä KJP-topparin sääri venyi pallon tielle ja pallo pomppi ohi oikean tolpan kulmapotkuksi.

Jälleen kerran Plaanin painaessa päälle KJP oli rangaista erikoistilanteesta. Matalana pelattu kulmapotku jäi pomppimaan rangaistusalueen sisälle. KJP pääsi laukomaan, mutta kohti maalia mennyt laukaus kilpistyi avausmaalin tehneen Sippulan vartaloon. Plaanikin pääsi yrittämään maalintekoa kulmapotkun jälkitilanteesta. KJP:n heikko purkupallo päätyi Eemil Sovaston lähettyville, jonka laukaus vastapalloon hipoi KJP-maalin tolppaa, päätyen kuitenkin päädystä yli.

Näiden tilanteiden jälkeen Plaani ei päässyt enää kokeilemaan vaarallisilta sektoreilta. Rantanen ja kentälle vaihdettu Mikko Lietjärvi kokeilivat molemmat kaukolaukausta. Iiskola kuitenkin torjui molemmat laukaukset vaivattomasti. Myös kotijoukkueen Nakari kokeili kertaalleen kauempaa. Nakarin laukaus päätyi kuitenkin reilusti ohi maalin.

Lisäaikaa pelattaessa sai kotijoukkue vielä mahdollisuuden. Plaanin hyökätessä usealla miehelle, pääsi Nakari pallon riistoon ja KJP lähti vastahyökkäykseen. Vastahyökkäyksestä muodostui todellinen painajaisen alku Plaanille, kun ainoastaan kolme plaanilaista otti vastaan kuuden KJP-pelaajan vyöryn. 30 metriin asti kuljettanut Nakari pystyi ohittamaan taktista rikettä yrittäneen Plaanikapteeni Mikko Hallan. Ohituksen jälkeen Nakari ehti syöttää sisään kaventaneelle laiturille, jolta Plaanin toppari Joona Värrälä kuitenkin pystyi riistämään pallon, tilanteesta tuomittiin vielä kulmapotku kotijoukkueelle, josta ei vaaratilannetta syntynyt.

Pisteet jaettiin lukemin 1-1. Heinolalaisten leirissä tulosta kirottiin pitkään. Kenties parhaan ottelun tämän kauden osalta pelannut heinolalaisryhmä ei saanut ratkottua ottelua lukemattomista huippuvaarallisista maalipaikoista huolimatta. Tasapelipiste oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Plaani saa pisteitä KJP:lta, joten siihen peilaten pistettä voidaan pitää hyvänä, pelitapahtumiin nähden kaksi lisäpistettäkin oli otettavissa.

Seuraavaksi Plaani pelaa kotikentällään huomenna lauantaina kello 17.00, kun vieraaksi saapuu sarjakärki Kultsu FC. Voitosta voittoon rullaillut ryhmä Joutsenosta pelaa pelkästään sarjanousu mielessään. Tällä kaudella kahdeksan ottelua pelannut Kultsu on voittanut jokaisen ottelun. Maaliero joukkueella on näyttävä 28-6. Kultsun riveissä on myös kaksi koko sarjan parhaimmistoon kuuluvaa hyökkääjää, monen papereissa nimet Samson Abah ja Kareem Abubakar ovat sarjan top3-pelaajia. Heistä Abubakarilla on tältä kaudelta seitsemän maalia kasassa ja Abahilla kuusi maalia. He eivät kuitenkaan ole ainoat maaliruiskut joukkueessa, myös nuori Miko Lötjönen on ehtinyt heiluttaa maaliverkkoa jo seitsemän kertaa tällä kaudella.

”Tuollaisen hyökkäysarsenaalin pysäyttäminen on mille tahansa joukkueelle tässä sarjassa jättimäinen haaste. Kolme pelaajaa samassa joukkueessa, jotka pystyvät viimeistelemään vaikeistakin paikoista on harvinaista tällä tasolla. Heidän lisäkseen Kultsu on myös kokonaisuutena vahva ryhmä. Heidän topparipari on Kakkosen tasoa, joten myöskään maalin tekeminen heitä vastaan on vaikeaa.” Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen kommentoi sarjakärjen pelaajistoa ja jatkaa,

”Huomenna kentällä korostuu pelaajien keskinäinen kommunikointi. Koko ajan täytyisi kuulua ohjeita vieressä pelaaville pelaajille. Tämän lisäksi yhteisistä sopimuksista täytyy pitää kiinni. Puolustamisasenteesta ei ole varaa tinkiä. Maalipaikkoja ei varmastikaan saada, niin paljoa kuin viime ottelussa, joten niissä täytyy olla kylmäpäinen. Kiva nähdä minkä tasoinen joukkue puhtaan pelin Kultsu on.”

Tällä hetkellä viimeisellä yläloppusarjaan oikeuttavalla paikalla majailevalla Union Plaanilla on kolme ottelua jäljellä alkusarjaa, joista pisteitä vielä vaaditaan, mikäli yläloppusarjassa halutaan pelata. Kultsu ottelun jälkeen Plaani kohtaa kotikentällään IPS:n ja vieraskentällä alkusarjan päättävässä ottelussa Liryn.

Tervetuloa seuraamaan Union Plaani – Kultsu FC välistä ottelua Heinolan Urheilupuistoon, huomenna lauantaina klo 17.00. Paikalla palvelee Unionin baari, josta saatavilla virvokkeita sekä kioski, josta pelimakkaraa ja muuta purtavaa!

 

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *