Viime viikon perjantaina Union Plaani pelasi kotona IPS:ä vastaan. Molemmille joukkueille tärkeä kamppailu päättyi vierasjoukkueen 0-2 voittoon. Kyseessä oli myös Union Plaanin viimeinen kotiottelu alkusarjan osalta.

Plaani lähti otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla, kun sivussa oli ainoastaan keskikentän työhevonen Roope Leskinen nilkkavamman vuoksi. Myös vierailija IPS saapui laajalla kokoonpanolla Heinolaan. Ottelun tärkeys näkyi molemmissa joukkueissa jo alkulämmittelystä saakka. Kaikki tehtiin keskittyneesti ja tunnelma oli odottava. Myös yleisöä saapui paikalla runsain joukoin. Tiedossa oli, että molemmat joukkueet hakevat ottelusta voittoa yläloppusarjapaikan lunastamiseksi. Joukkueista kipeämmin voittoa kaipasi kuitenkin Plaani, joka oli ennen ottelua sarjataulukossa seitsemännellä sijalla, pisteen perässä viimeistä yläloppusarjapaikkaa hallussa pitänyttä IPS:ä.

Ottelun alettua huomattiin nopeasti ottelun kuva. IPS prässäsi ylhäältä, välillä jopa uhkarohkeasti, jättäen alakertaan jopa alivoimatilanteita. IPS:n prässipelaaminen toimi, eikä Plaani päässyt hallitusti pelaamalla prässin alta pois, vaan IPS sai pallonriistoja haluamillaan sektoreilla. Riistojen jälkeen IPS pelasi hienoa lyhytsyöttöpeliä, jossa pallottomien pelaajien ja pallon liike oli huikeaa katsottavaa. Plaanin pelinavausongelmien myötä IPS sai peliä haltuunsa sitä enemmän, mitä pidemmälle puoliaika eteni, myös kaksinkamppailut, ykkös- ja kakkospallot alkoivat kääntyä entistä enemmän vierailijoiden hyväksi. Ottelu muuttui IPS:n hyökkäämiseksi ja Plaanin puolustamiseksi.

Ensimmäistä puoliaikaa, kun oli pelattuna 36 minuuttia, sai IPS ansaitun johtomaalin, maalintekijänä Eetu Könönen, maali oli Könöselle kauden neljäs. Puoliajalle siirryttiin vierailijoiden 0-1 johtolukemissa.

Plaanin valmennusjohto reagoi pelinavausongelmiin puoliajalla. Taktiikka muutettiin Britannian saarilta, nykyään enemmän Championshipista kuin Valioliigasta tutummaksi pelitavaksi. Plaani pyrki pääsemään IPS:n prässin alta pidemmillä avauksilla, luoden IPS:n puolustuslinjaan 3vs3 tilanteita. Taktiikkamuutos ei juurikaan peliä auttanut vaan IPS:n topparit veivät pitkät avaukset järjestään ja IPS pääsi jatkamaan hyökkäystensä vyöryttämistä.

Väsymättömästi juossut ja kovan pelitempon ottelussa pitänyt vierailija sai noin tunnin kohdalla mahdollisuuden karata kahden maalin johtoon, kun heille vihellettiin rangaistuspotku. Rangaistuspotkua ampumaan mennyt Jari Reponen kuitenkin epäonnistui maalinteossa. Plaanin maalivahti Niklas Honkanen aavisti Reposen aikeet ja torjui helposti keskelle suuntautuneen laukauksen. Rangaistuspotkun epäonnistumisesta huolimatta upean ottelun pelannut Reponen, ei lannistunut epäonnistumisesta vaan jatkoi ongelmien tuottamista Plaanin puolustukselle. Seuraavan kerran Reponen oli esillä, kun ottelua oli pelattu 68 minuuttia. Reponen ehti päätyrajan tuntumassa palloon ennen Honkasta ja aisti pelimiehen tavoin mahdollisuuden rangaistuspotkuun. Reponen kaatui kevyeen kontaktiin ja protesteista huolimatta toinen rangaistuspotku jäi voimaan. Pilkkuvastuu siirtyi Kalle Reposelle, nuori pelaaja ei epäröinyt vaan laukoi voimalla pallon vasempaan alakulmaan, saaden nimensä maalintekotilastoihin ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Ottelun lopussa oli lähempänä IPS:n kolmas maali, kuin Plaanin kavennus. Lisäajalla kentällä ottivat yhteen vielä vaihdosta sisään Union Plaanille tullut Teemu Salo ja IPS:n kapteeni Saku Kontunen. Yhteenoton seurauksena molemmat pelaajat näkivät erotuomarin takataskusta kaivaman punaisen kortin. Hetki ulosajojen jälkeen ottelu päättyi. Loppulukemien 0-2 myötä Plaanin haaveet ylemmästä loppusarjasta kokivat kovan kolauksen.

 

Liry – Union Plaani 28.8.

Lauantaina Plaani matkustaa alkusarjan viimeiseen otteluun Liryn vieraaksi Lappeenrantaan. Plaanilla on vielä ohut sauma ylempään loppusarjaan, se vaatii voiton Lirystä, sekä HaPK:n voiton vierasreissulta RPS Lionsista.

Liry ja Union Plaani ovat kohdanneet aiemmin viisi kertaa. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa vuonna 2017 pisteet jaettiin lukemin 1-1. Tämän jälkeen Plaani voitti kolme ottelua putkeen, kunnes joukkueiden viimeisimmässä ottelussa Liry otti voiton 3-1 lukemin.

Tämän kauden osalta Liry on pelannut Plaania yhden ottelun vähemmän. Yhdeksästä pelaamastaan ottelusta Liry on kerännyt 7 pistettä. Syvältä puolustava ja kovaa vastahyökkäyksiin lähtevä fyysinen lappeenrantalaisryhmä on varmasti kova haaste 12 pistettä keränneelle Union Plaanille. Tavoitteena heinolalaisilla on kuitenkin hakea vierasvoitto, jotta yläloppusarjapaikan ratkeaminen jäisi HaPK:n ja RPS Lionsin väliseen otteluun.

Lauantain kamppailuun Plaani vahvistuu kahdella hyökkäyspään pelaajalla. Toinen heistä on heinolalaisyleisölle jo entuudestaan tuttu. Toinen pelaajista on todennäköisesti täysin uusi tuttavuus, mutta varmasti mukava sellainen. Pelaajahankinnoista tiedotetaan lisää myöhemmin tällä viikolla.

 

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *