Viime viikon perjantaina Union Plaani vieraili KJP:n vieraana Kouvolassa. Sarkolan tekonurmella pelattu ottelu sisälsi kaikkea, mitä alasarjaottelulta voi toivoa. Ottelussa nähtiin neljä maalia, molemmat joukkueet kävivät johtoasemassa, kyseenalainen punainen kortti ja tunteita laidasta laitaan.
Perjantai-illan ottelu (17.9.2021) Sarkolassa käynnistyi viileässä syyskelissä. Kotijoukkueen kokoonpano oli jonkin verran muuttunut edellisestä kohtaamisesta, nuoria vahvistuksia oli saatu mukaan MyPan riveistä, mutta myös joitain poissaoloja vakioavauksesta oli. Vierasjoukkue Union Plaani lähti otteluun kapealla, mutta vahvalla joukkueella. Poissaoloista johtuen joukkueen maaliahnein, normaalisti keskialueella pelaava Teemu Toukonen pelasi topparin paikalla ja keskikentän kaksikon muodostivat Jari Mulari sekä Ilmari Lehtinen. Kyseinen kolmikko pyöritti ottelun alun peliä mallikkaasti ja varmisti pallonhallinnan Union Plaanille. Rauhallinen ja pallovarma kolmikko rakenteli hyökkäyksiä ensimmäisen 10 minuutin aikana varmasti ja hanakasti pystyyn juoksevat Adedayo Deji sekä Tino Rantanen saivat runsaasti laatupalloja hyökkäysalueelle. Vaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan päässyt syntymään.
Kun ottelua oli takana noin 10 minuuttia, sai KJP pallon Plaanin 16 alueen rajalle. Pääpallosta taistelemaan mennyt Mulari saikin päänsä palloon ja puskettua palloa ennen kuin KJP hyökkääjä hyppäsi Mularin selkään. Kontaktista kaatunut Mulari ei saanut kuitenkaan vapaapotkua Plaanille vaan KJP pääsi irtopallosta laukomaan. Vaaraton laukaus suuntautui ohi maalin. Kontaktitilanteesta rikettä tuomarilta kysellyt Mulari, sai vastauksena kysymykseensä keltaisen kortin. Tämän jälkeen alkoi show. Plaanin keskikentän kaksikko Mulari-Lehtinen kävelivät keskialueelle päin odottaessaan maalipotkua. Yhdessä kaksikko kertasi edeltävää tilannetta ja Mulari tokaisi Lehtiselle ”enhän mä voi pelata tollasen kanssa”. Tuomari päätti, että Mularin ei tarvitse kentällä enempää aikaa viettää vaan antoi toisen keltaisen kortin ja ulosajon.
Ylivoimalle päässyt kotijoukkue taisi kuitenkin hämmentyä tuomarin vähintäänkin hämmentävästä roolisuorituksesta eniten, sillä huolimatta siitä, että heillä oli yksi pelaaja enemmän kentällä, niin he antoivat Plaanin pyöritellä palloa omalla puolustusalueella, ilman prässiä. Tätä pallon pyörittelyä jatkui seuraavat 25 minuuttia, Plaani pyrki kuluttamaan pelikellosta aikaa hallitsemalla palloa – se näytti sopivan kotijoukkueelle. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella KJP havahtui tilanteeseen ja lisäsi prässiin enemmän pelaajia, tämä auttoi ja KJP saikin pallonhallinnan. Pallonhallinnan lisäksi KJP sai muutaman riiston vaarallisilla etäisyyksillä Plaanin maalista. Riistojen jälkeen suoraviivaiset hyökkäykset päätyivät myös laukauksiin hyviltä maalintekosektoreilta, laukaukset kuitenkin epäonnistuivat tai jäivät Plaanin maalivahti Niklas Honkasen hyppysiin. Ottelun 41. peliminuutilla nähtiin ottelun avausmaali, laidalta purjehtinut KJP:n ottelun näkyvin pelaaja Joakim Joutjärvi syötti pallon maalin eteen, josta Otto Haimi jatkoi pallon maaliin.
Puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.
Toinen puoliaika alkoi KJP:n painostaessa. KJP pyöritti peliä Joutjärven johdolla ja vapaassa roolissa hyökännyt Niko Nakari sai palloon enemmän kosketuksia. Nakarin saaminen ensimmäistä puoliaikaa paremmin peliin mukaan teki KJP:sta odotetusti vaarallisemman. Muutaman kerran hienoilla kombinaatioilla maalipaikkaan murtautunut kotijoukkue ei onnistunut maalinteossa, viimeistely-yritykset olivat sanalla sanoen kehnoja. Ottelun 60. peliminuutilla ottelun kuva muuttui. Siihen asti toisella puoliajalla puolustanut heinolalaisryhmä muutti pelitaktiikkansa hyökkäävämmäksi. Kenttäryhmitykseksi muutettiin 4-3-2, jossa kaksi ylintä pelaajaa vapautettiin puolustusvastuusta. Kentälle vaihdettu Miro Pannula siirtyi kolmen keskikenttään yhdessä Lehtisen ja Dejin kanssa, Tino Rantanen ja Niklas Kivistö jäivät odottamaan hyökkäysmahdollisuuksia.
Taktiikkamuutos tuotti tulosta, pelin painopiste siirtyi kotijoukkueen päätyyn ja vain hetki ryhmityksen muuttamisen jälkeen kotijoukkueen Ville Iiskola joutui venymään parhaimpaansa. Oikealta laidalta pelattu hyökkäys päättyi Dejin painavaan laukaukseen 16-alueen sisältä, Iiskola sai kuitenkin venytettyä sormenpäänsä vasenta yläkulmaa kohti menneen laukauksen eteen ja torjuttua pallon kulmapotkuksi. Kulmapotkusta Plaani ei vielä rankaissut, mutta pelinhallinta oli siirtynyt vierasjoukkueelle. Ennen kuin 70. minuuttia täyttyi, tasoitti Plaani ottelun. Vasemmalta laidalta hyökännyt vierailija hyödynsi täydellisesti vasempana laitapakkina pelanneen Vinski Kuuselan nousun. Nokikkain Iiskolan kanssa pelattu Kuusela ei erehtynyt vaan sijoitti varmasti kauden kolmannen maalinsa. Tasoitusmaalin jälkeen vierailijat näyttivät saaneen hirvittävän energiamäärän ja vain kaksi minuuttia edellisestä maaliverkko heilui uudestaan Iiskolan takana. Tällä kertaa kärkipari Kivistö – Rantanen olivat asialla. Rantanen murtautui rangaistusalueelle, syötti pallon Kivistölle, joka taitavasti viimeisteli pallon ensimmäisellä kosketuksellaan etualakulmaan.
Maalin jälkeen KJP pääsi vielä tasoittamaan ottelun, kun hienon pelin pelannut Joutjärvi sai pallon Plaanin rangaistusalueella. Joutjärven tarkka laukaus kimposi tolpan kautta Plaanin maaliverkkoon. Tämä jäi ottelun viimeiseksi vaaralliseksi maalipaikaksi ja pisteet tasattiin. 80. minuuttia vajaalla pelannut vierasjoukkue oli tulokseen tyytyväinen,
”Vajaalla jouduttiin pelaamaan, niin kauan, että tällä kertaa piste tuntui voitolta. Erityisesti, kun alivoimalla kykenimme vielä tappioasemasta nousemaan johtoon. Voitto olisi vaatinut onnea ja täydellistä suoritusta, nyt ei ollut onnea.” toteaa Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen värikkäästä Kouvolan vierailusta ja jatkaa,
”Nyt lauantaina vastaan asettuva Liry kohdattiin muutama viikko sitten, eikä lähtökohdat siihen otteluun ole juurikaan muuttuneet. Tällä kertaa me olemme kotijoukkue ja Liry vierailija, toivottavasti saamme pelattua hyvän pelin ja pisteet jäävät odotusten mukaisesti Heinolaan.”
Viimeisimmässä ottelussa Liryn ja Union Plaanin välillä päättyi 2-3 lukemiin vierasjoukkue Plaanin eduksi. Joukkueiden välisissä kohtaamisissa Plaani on muutenkin ollut edellä, keskinäiset ottelut joukkueiden välillä ovat 4-1 voitoin Plaanin eduksi. Kauden ensimmäisessä ottelussa debytoineet Marko Kaukonen ja Adedayo Deji kärsivät lihasvammoista ja molempien pelikunto on kysymysmerkillä varustettu lauantain kamppailuun. Varmasti ottelusta sivussa ovat pelikiellosta kärsivä Jari Mulari, vahvaa syksyä pelaava Tomi Hyppönen ja keskikentän pelintekijä Ilmari Lehtinen.
Kokoonpanoon palaa kulttipelaaja Jesse Peltonen, sairasteluistaan toipunut Aleksi Huttunen ja ikiliikkuja Janne Vuorela.
Paikalla ottelussa palvelee tutusti Unionin baari ja kioski. Lämpimästi tervetuloa katsomoon kauden toiseksi viimeiseen kotiotteluun!
Union Plaani – Liry Heinolan Urheilupuistossa lauantaina kello 13.00!
0 Comments