Union Plaanin edustusjoukkue matkustaa tänään Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluun LAUTP:n (5.div) vieraaksi Lappeenrantaan. Ottelu pelataan Amiksen tekonurmella, jossa Plaani on tottunut vierailemaan aiempien sarjakausien aikana. Perjantai-iltana kello 19.30 alkava kamppailu on samalla Plaanin ensimmäinen virallinen ottelu tällä kaudella.

Illan kotijoukkue on jo urakkansa Suomen Cupissa aloittanut, kun arpaonni määräsi LAUTP:n pelaamaan tasauskierroksella Hyvinkään Pelikaania (6.div) vastaan. Ottelu päättyi vierasjoukkue LAUTP:n tyylikkäseen 0-1 voittoon. Ottelun ainoa maali nähtiin heti toisen puoliajan alkuun, kun Suomen Cupissa maali per peli tahdissa operoiva Miro Ruokoniemi iski ottelun ainokaisen.

Plaani lähtee Cup-avaukseen kolme harjoitusottelua pelanneena. Harjoitusotteluissa joukkueen peli on kehittynyt tasaisesti ja kahdessa viime ottelussa vastassa olleet KJP ja PuiU ovat joutuneet maistamaan tappion karvasta kalkkia.

“Toden totta pelimme on kehittynyt ja ollaan Jeren kanssa saatu siirrettyä ajatuksemme pelaajille. Pelimme oli viime ottelussa jo suht järkevän näköistä ja tulos on seurannut peliesityksiä. Joukkueessa on hyvä tunnelma tällä hetkellä ja usko omaan juttuun on vahva. Illalla esityksen täytyy olla nälkäinen ja aggressiivinen, jotta tavoitteeseen päästään.” ennakoi Plaanin valmentaja Jesse Rantanen.

Tällä hetkellä Plaanin edustusjoukkueessa on poissaoloja saman verran kuin kokoonpanossa on pelaajia, myös Rantanen joutuu jäämään vierasreissulta pois.

“Joo meillä on hieman loukkaantumisia ja korona on myös laittanut osan porukastamme sängyn pohjalle, minut mukaan lukien. Poissaoloista huolimatta ryhmä, jolla jatkopaikkaa lähdetään hakemaan on tosi vahva, joten homma on ihan omasta tekemisestä kiinni. Asenne täytyy olla kunnossa.” Rantanen jatkaa.

Kotijoukkueen kovin nimi löytyy penkin takaa, kun joukkuetta käskyttää Veikkausliigalegenda Saku Puhakainen. Veikkausliigassa 2000-2009 välisenä aikana maaleja takonut ex-hyökkääjä on varmasti virittänyt kotijoukkueen kovaan iskuun, eikä Suomen Cupin kertaalleen vuonna 2004 voittanut Puhakainen, tyytyne tälläkään kaudella tavoittelemaan mitään vähempää, vaan LAUTP:n silmissä siintänee pokaalin kiilto. Tänään vierailija Plaani pyrkii sen unelman tukahduttamaan ja jatkamaan itse kohti toista kierrosta.

Ottelun liveseuranta osoitteessa: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2331275/lineups

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *