Keskiviikkona Union Plaani matkustaa kauden toiseen otteluun Myllykoskelle, MyPa:n vieraaksi. Ottelu pelataan hienolla KSOY stadionilla, jossa MyPan kulta-aikoina on myös Veikkausliigaa tahkottu.

Keskiviikkoiltana Union Plaania isännöivä MyPa aloitti kautensa HaPK:n vieraana. Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Haminan sijasta Kotkassa, syynä kenttäolosuhteet. MyPa:n avauskamppailu päättyi myllykoskelaisten suurinumeroiseen 4-1 tappioon, lukemista huolimatta oli pelissä nähtävillä hyviäkin asioita ja MyPaa voidaan hyvällä syyllä odottaa kamppailuun kärkisijoista tämän vuoden sarjassa.

Aiemmat kaksi kautta MyPalla on mennyt mollivoittoisissa tunnelmissa, kun kahden kauden aikana on pudottu kaksi sarjaporrasta alemmaksi Ykkösestä Kolmoseen. Nyt MyPan uutta tulemista on johtamassa viime kaudella Lahden a-junioreita luotsannut kokenut kehäkettu Jyrki Saarela. Valmennustiimin ohella myös pelaajisto on hieman muuttunut, eikä pelaajarinki ole ainakaan alkukauden tietojen perusteella järin suuri. Joka tapauksessa pelaajisto on Kolmosen tasolle urheilullinen, eikä pallollisen ja aktiivisen pelin pelaamiselle pitäisi olla esteitä. Todennäköisesti iloista, hyökkäysvoittoista jalkapalloa myös vaaditaan MyPa:n fanijoukkojen toimesta, joita on odotettavissa runsain määrin kotiavaukseen.

Union Plaani aloitti kautensa 1-1 tasapelillä vierasottelusta Mikkelistä. MiPK:ä vastaan pelatussa ottelussa nähtiin paljon hyvää, mutta paljon jäi vielä parannettavaakin.

”Ensimmäisestä pelistä saaliina oli hyvä vieraspiste, mutta joitain asioita jäi vielä sarja-avauksessa piippuun. Etenkin pallollisessa pelaamisessa oli vielä tekemistä ja tilojen hyödyntäminen oli vajavaista. Näihin asioihin on keskitytty nyt ennen tätä toista haastavaa vieraspeliä. Odotan vastustajan olevan tasoltaan vähintään yhtä kova kuin MiPK, joten kova iltapuhde on meillä edessä.” kommentoi päävalmentaja Jesse Rantanen

Loukkaantumisesta toipunut, kapteenistoon täksi kaudeksi noussut Niklas Kivistö palaa keskiviikkona Union Plaanin kokoonpanoon, kun sitkeä loukkaantuminen on viimein selätetty. Vahvan debyyttikauden pelannut Kivistö tuo vaarallisuutta ja juonikkuutta Plaanin hyökkäyspelaamiseen. Huomisen kokoonpano heinolalaisten osalta näyttää vahvalta ja vaihtoehtoja valmennukselle on tarjolla runsaasti.

Ottelu on seurattavissa palloliiton tulospalvelusta: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2337504/lineups

MyPa – Union Plaani, KSOY Stadion, 27.4.2022 klo 18.30.

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *