Lauantaina vietetään Heinolan Urheilupuiston alueella todellista jalkapallonjuhlaa, kun Union Plaani juhlii seurapäiväänsä. Päivän aikana Urheilupuiston nurmella pelataan kolme jalkapallo-ottelua. Nurmikentän vieressä olevalla hiekkakentällä on kaikille halukkaille tarjolla tutkapotkua, tarkkuuspotkua ja kaukalofutista.

Otteluiden osalta lauantaipäivä alkaa kello 11.00, kun Union Plaani FCA isännöi Kontu Valkoista. Aiemmista otteluistaan pelkkiä voittoja (seitsemän kappaletta) maalierolla 66–8 kerännyt 15-vuotiaiden porukka on jo sarjanousun syksyksi Kolmoseen varmistanut. Nyt on mahdollisuus nauttia pelaamisesta koko sarjan upeimmalla nurmialustalla ja näyttää yleisölle joukkueen osaamista. Pieni henkilökohtainen panos ottelussa toki on, kun maalipörssissä Plaanin Nicklas Kallio on kolmen maalin päässä piikkipaikasta. Seitsemässä ensimmäisessä ottelussa Kallio on iskenyt peräti 21 maalia.

Nuorten tulevaisuuden tähtien ottelun jälkeen alkaa viereisellä hiekkakentällä todellinen jalkapallosirkus, kun kello 12.30–15.30 on kaikille halukkaille tarjolla ilmaiseksi mahdollisuus kokeilla, kuinka kovaa palloa pystyy potkaisemaan. Tutkapotkussa on mahdollisuus kisailla kaverien kanssa ja tsempata kavereita antamaan pallolle kyytiä. Tutkapotkun lisäksi hiekkakentällä on myös tarkkuuspotkurasti, jossa voi kokeilla kykyjään tarkkuuden suhteen. Näiden rastien jälkeen on helppo tietää, potkaisetko palloa samettisen kauniisti kuin Veeti Lahtinen tarkasti kohteeseen, vai luotatko voimaan ja lihaksiin, jotka pallon toimittavat verkon perukoille, kuten Eemil Sovasto tekee. Tutkapotkun ja tarkkuuspotku rastien lisäksi hiekkakentällä on kesäleireillä huippusuosion saanut pehmoinen, ilmatäytteinen kaukalo, jonka sisällä saa aikaiseksi, mitä hauskimmat pikkupelit.

Samaan aikaan, kun hiekkakentällä pyörii jalkapallosirkus, nurmikentällä alkaa Plaani/17 sarjaottelu Jäppärää vastaan. Ottelun aloitusvihellys kuullaan kello 13.00. Sarjassa peräkkäisillä sijoilla 7. ja 8. olevat joukkueet kaipaavat molemmat pisteitä kohennellakseen sarjasijoitustaan. Jäppärä metsästää vielä avausvoittoaan kauden osalta, kun taas Plaani/17 yrittää korjata kurssiaan kahden edellisen ottelun tappioiden jälkeen.

Kusmikun ruokarekka takaa kaikille tapahtumaan osallistujille jaksamisen, kun ruokarekasta burgerimyynti starttaa kello 12.30 ja kestää 17.30 asti. Perustamisestaan lähtien Union Plaanin isona yhteistyökumppanina ollut Kusmiku viettää 5-vuotissynttäriviikkoaan. Synttäreiden kunniaksi on Kusmiku päättänyt lätkäistä mahtavan tarjouksen jalkapallonystäville, kun ruokarekasta on myynnissä juustoburger + limsa 10 euron hintaan. Jokaisesta myydystä annoksesta Kusmiku antaa puolet eli viisi euroa Union Plaanin toiminnan kehittämiseen! Ruokarekan lisäksi Urheilupuistossa palvelee läpi päivän Unionin baari ja kioski. Baarista saatavien kylmien juomien lisäksi kioskissa on varustemyyntiä ja pienempää purtavaa tarjolla koko päivän ajan.

Ennen päivän kruunaavaa Union Plaani – RPS Lions (16.00 alkaen) ottelua on Urheilupuistossa tavattavissa Pelicansin maskotti Pekko Pelikaani. Lapsirakas maskotti on valmiina heittämään ylävitosia ja ottamaan kuvia kaikkien häntä tervehtimään tulevien kanssa. Pekon seurassa Urheilupuistossa on tavattavissa jääkiekkopuolen legenda Pasi Nurminen. Pelincansin kaksikko Pekko ja Pasi tarjoavat kaikille seurapäivää viettämään tulleille ilmaiset kahvit ja pullat 15.00-16.00 välisenä aikana.

Union Plaanin ja RPS Lionsin välisessä ottelussa molemmat joukkueet metsästävät kolmea jaossa olevaa pistettä. Sarjassa sijoilla 8. (Plaani) ja 10. (RPS) pystyvät asemiaan kohentamaan reilusti jo yhdellä voitolla. Panoksia siis ottelussa riittää. Union Plaanin edustusjoukkueen päävalmentaja Jesse Rantanen, kommentoi tulevaa seurapäivää,

”Tietysti itselläni keskiössä on tuo päivän kruunaava edustuksen matsi RPS:ä vastaan, johon miesten edustusjoukkueen kanssa päivän aikana lataudutaan. Tavoitteena on palata voittojen makuun hyvän peliesityksen turvin. Se rakentuu taisteluilmeestä ja pelitaktiikan noudattamisesta. Hieno päivä on varmasti koko seuralle ja kaikille osallistujille edessä. Vaikka ei vielä olisi jalkapallosta innostuneita perheessä, niin nyt olisi mahtava mahdollisuus tulla tutustamaan ilmaiseksi tällaiseen hienoon tapahtumaan, kokeilemaan erilaisia juttuja. Myynnissä olevat burgerit ja hiekkakentän jalkapallosirkus, jalkapallo-otteluiden ohella luovat kyllä erityislaatuisen päivän Heinolaan. Tervetuloa kaikki!”

Union Plaani haluaa kutsua kaikki seuran juniorit päivän tapahtumiin Union Plaanin peliasussa. Tervetuloa viettämään koko perheen voimin hauska jalkapallopäivä Urheilupuistoon!

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *