Eilen keskiviikkona Union Plaani isännöi Savilahden Urheilijoita. Vaaralliseksi tiedetty vierasjoukkueen kärkikaksikko Santeri Karjalainen ja Paavo Kerminen veivät maaleillaan pisteet Mikkeliin. Loppulukemat 1-3.

Eilen illalla Heinolan Urheilupuistossa JAKO:n isännöimässä Union Plaanin kotiottelussa ei kotijoukkue päässyt juhlimaan. Ottelu alkoi kovalla temmolla, jossa molemmat joukkueet saivat vaarallisen näköisiä vastahyökkäyksiä, ensiminuuteista lähtien ilmassa leijui maali, epäselvää oli, vain kumpi joukkue sen onnistuu tekemään. Seitsemän minuutin pelin jälkeen SavU pääsi murtautumaan oikean laidan kautta, kova matala keskitys löysi takatolpalta erinomaista kautta pelaavan Santeri Karjalaisen, joka siirsi vieraat varmasti johtoon. Heikko alku ei kuitenkaan lamaannuttanut kotijoukkuetta, vaan peli jatkui tasaisena ja puoliajan loppua kohden ote alkoi olla enemmän ja enemmän kotijoukkueella. 

Paras mahdollisuus tasoitukseen siunaantui Samuel Kouhialle, jonka boksin sisältä lähtenyt laukaus jäi kuitenkin vierasjoukkueen blokkaamaksi. Runsaasti kulmapotkuja ensimmäisellä puoliajalla saanut kotijoukkue ei kuitenkaan vierailijan puolustusta onnistunut murtamaan, joten puoliajalle siirryttiin 0-1 tilanteessa.

Toisen puoliajan alkuun SavU sai vahvan vaihteen päälle ja pääsi paineistamaan Plaanin puolustusta, kotijoukkue kuitenkin kesti alun paineen ja sai jälleen otteen pelistä. Paljon hyökkäyksiä jo ensimmäisellä puoliajalla rakennellut kotijoukkue alkoi saamaan useita laatupaikkoja maalintekoon. Tällä kertaa paras mahdollisuus tasoitusosuman tekemiseen syntyi Marko Kaukoselle, mutta aikailu maalintekotilanteessa maksoi ja SavU:n puolustus pääsi jälleen kerran blokkaamaan kotijoukkueen laukauksen. Mahdollisuuksia tasoitukseen syntyi myös Kouhialle ja Jesse Mäkelälle. Mäkelän kaukolaukaus reilusta 20 metristä pysähtyi vierasjoukkueen maalin ylärimaan, kun taas Kouhian laukauksen torjui loistavasti vierasjoukkueen maalilla pelannut Timi Heikkinen

Kun ottelua oli pelattu tunti, niin vierasjoukkueen Karjalainen näytti jälleen osaamistaan, kuin tyhjästä syntynyt osuma siirsi vierailijan 0-2 johtoon. Osuman jälkeen Plaani panosti entisestään hyökkäyspelaamiseen ja kavennusmaalikin syntyi ottelun 77. peliminuutilla. Jälleen vahvassa vireessä ollut Kouhia sai nimensä maalitilastoihin hienon yksilösuorituksen jälkeen. Maalin jälkeen kotijoukkue haki tasoitusta kiivaasti, paras mahdollisuus tasoitukseen siunaantui Markus Hietalalle, jonka pusku kulmapotkusta leijaili vain pallon verran takatolpasta ohi. Plaanin rynnistäessä, alkoi myös SavUlle vapautua isompia tiloja vastahyökkäyksiin, jotka olivat poikkeuksetta vaarallisia. Lopulta pelikellon näyttäessä minuuttia 88 Peetu Kerminen ratkaisi ottelun lopullisesti. Loistava haasto 1vs1 tilanteessa toi vetopaikan, laukaus taka-alakulmaan ja tulostaululle loppulukemat 1-3.

Ottelua oli seuraamassa jälleen kerran runsaslukuinen kotiyleisö, joka on aina upea juttu. Kiitos, kun olette aktiivisesti tapahtumissa mukana! Seuraavan kerran Union Plaani on mahdollista nähdä kotinurmella 20.7. kun vastaan asettuu Mikkelin Pallokissat. Nyt siirrytään pienelle juhannustauolle, jonka jälkeen hommia jatketaan!

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *