Perjantaina Union Plaani isännöi Haminan Pallokissoja. Kaudella suvereenia pistetahtia etenevä HaPK on ainoa suosikki sarjanousijaksi ja kovin mahdollinen vastustaja Union Plaanille.

Union Plaani lähtee otteluun tuloksellisesti alavireisenä, kahdesta edellisestä ottelusta saaliina on vain yksi piste ja edellisessä ottelussa kärsitty kylvetys KoPan vieraana on tuoreena mielessä. Sarjassa sijalla kuusi majaileva heinolalaismiehistö tavoittelee edelleen parempia sijoituksia, eikä mitalisijaan ole matkaa kuin kolme pistettä, joten lähes kaikki on vielä auki.

Sarjassa sijalla kaksi oleva HaPK on cup-menestyksensä takia pelannut reilusti muita joukkueita vähemmän otteluita. Plaania kaksi ottelua vähemmän pelannut ja kuusi pistettä edellä oleva haminalaisnippu on sarjakärki MyPaa perässä vain kolme pistettä peräti neljä ottelua vähemmän pelanneena, joten tässä vaiheessa kautta sarjavoittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä. Vakuuttavasti lähes voitosta voittoon edennyt HaPK on neljässä viime ottelussa saalistanut neljä voittoa, maalierolla 14-2. Vielä kovemman tiedon HaPKn nykyvireestä kertoo se, että kaikki viime ottelut HaPK on pelannut sarjan kärkijoukkueita vastaan. Voittoputkessa on kaatunut MyPa, KJP, Kultsu ja SavU.

Union Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen tietää vastaan asettuvan ryhmän laadun,

Pelaajien osalta vastassa on sarjan kovin ryhmä. Vaikka suurin osa pelaajista siirtyi HaPK:n täksi kaudeksi ovat he pelanneet jo monta kautta yhdessä eri joukkueissa. Tällä kaudella joukkueen laatu on nähty, mutta myös tietyt haasteet heillä on tiedossa. Korkealta prässäävä IPS onnistui HaPKn voittamaan, joten eiköhän se heikkous löydy sieltä alhaalta pelinrakentelusta. Meidän täytyy saada toppareille paine ja paljon riistoja hyökkäyskolmanneksella, kyllä ne maalintekijät turhautuvat, jos puolustus ja keskikenttä ei omalta alueelta hallitusti pääse etenemään.” Rantanen kommentoi.

Tervetuloa seuraamaan Union Plaanin ja HaPKn välistä ottelua Urheilupuistoon perjantaina kello 18.30. Ottelussa yleisöä palvelee Unionin baarin ja kioskin palvelut. Vielä ehtii myös osallistua hienoihin arvontoihin! Nähdään kentällä!

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *