Lauantaina tahkotaan Heinolan urheilukentän nurmella mielenkiintoinen kamppailu. Kaakkois-Suomen piirin nelosdivisioonalohkon kolmospaikasta käydään tiukkaa taistelua. Kolmospaikkaa pitävän Ri-Pan lisäksi taistelussa ovat mukana KoPa ja Union Plaani. Lauantain ottelu on erittäin merkittävässä roolissa kummankin joukkueen pronssihaaveita ajatellen.

Valta Kaakkois-Suomen piirin Nelosessa on vaihtunut. FC-84 on viimein onnistunut syrjäyttämään pitkään kärkipaikkaa hallinneen Lappeenrannan Virkyn. Parivaljakko menee sarjassa omia menojaan. Kaksikko on repinyt jo yli kymmenen pisteen kaulan sarjan kolmospaikalle nousseeseen Ri-Paan.

Kolmospaikasta tullaankin käymään armoton kapina. 13 ottelua pelannut Ri-Pa on 22 sarjapisteessä. Tasapistein heikomman maalieron turvin takana oleva KoPa jahtaa ristiinalaisten päänahkaa ottelun vähemmän pelanneena. Myös Union Plaanilla on ottelu sarjakolmosta vähemmän pelattuna. Pisteitä Plaanilla on kasassa 19 pisteen verran.

KoPan hyökkäyksen terävin seipäänkärki on viisi maalia rallattanut Isto Tapioharju. Joukkue ei ole hävinnyt viimeiseen kolmeen otteluun. Edellisen tappionsa KoPa kärsi silloista kärkipaikkaa pitäneelle Virkylle. KoPa ja Plaani ovat myös ehtineet ottaa tällä aiemmin yhteen Kotajärven Raikulimaan laitamilla, jossa pisteet tasattiin maalein 1-1.

Union Plaani on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan. Pelikieltojen ja loukkaantumisten rokottama Plaaninmäen ylpeys koki kovia sarjan kärkikaksikkoa vastaan. Lisäksi välissä pelattu vieraspeli Simpeleellä päättyi tappioon. Nyt joukkue pääsee kuitenkin ehjemmällä kokoonpanolla voittojahtiin.

Plaanin maalipörssin kärkipaikka on jaettu tutun kaksikon kesken. Mikko Halla ja Tuomas Jäntti ovat kumpikin onnistuneet toimittamaan nahkakuulan viidesti vihulaisen maaliverkkoon.

Joukkueenjohtaja Antti Heikkinen on ottelun alla luottavainen.

  • Kokoonpano näyttää ihan hyvältä. Nuoria ei ole tällä kertaa hirveästi matkassa, koska heillä on samana päivänä peli Savonlinnassa. Voittojen tielle on tarkoitus palata ja hoitaa pronssiset mitalit kauden päätteeksi Plaanille.

Sää näyttäisi hellivän kotiyleisöä lauantaina. Odotettavissa on parikymmentä lämpöastetta ja lempeää tuulta. Ottelu alkaa Urheilupuiston stadionilla klo. 13:00. ja päivämäärä numeroina merkittynä on 27.08.2016.

Kotiyleisöllä on nyt toiseksi viimeinen mahdollisuus hankkia itselleen käpykakku saapumalla paikalle ja maksamalla vapaaehtoinen pääsymaksu. Vapaaehtoisen pääsymaksun maksaneiden kesken arvotaan makoisa Käpykakku.

Lauantain jälkeen Plaanilla on enää yksi kotiottelu jäljellä. Nyt ei yleisön enää kannata pihtailla äänijänteitään vaan huutaa kaikkensa Plaanin puolesta. Yleisön tuki on ollut tällä kaudella vahvaa ja kantanut joukkuetta vaikeinakin aikoina. Nyt sitä tarvitaan vielä, jotta pronssijuhlat saataisiin kauden päätteeksi järjestettyä. Tervetuloa paikalle!

Categories: Yleinen