Union Plaani ja HaPK tasasivat pisteet heinolalaisten kotiavauksessa. Ottelu päättyi lukemiin 1-1.

Plaanin ja HaPKn välistä mittelöä saapui seuraamaan runsaslukuinen yleisö. Aurinkoisessa säässä pelatussa ottelussa tapahtumia riitti. Ensimmäinen puoliaika taisteltiin tasaväkisesti ja kentällä alkoi muodostua taistelupareja. Hirveästi maalipaikkoja ei ensimmäisen 45 minuuttisen aikana nähty, Plaanin paras maalipaikka siunaantui vastahyökkäyksen jälkeen Niki Kuokkaselle, jonka laukaus 16 metristä suuntautui ylimaalin. HaPKn paras sauma maalintekoon oli Joona Pasilla, jonka kierteisen laukauksen eteen Tomi Järvinen venytti henkiä ja maaleja pelastavan lihaksikkaan kätensä.

Puoliajalle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Toinen puoliaika käynnistyi Plaanin osalta mainiosti, kun Plaanin instagramissa Mydayta viettänyt Jari Mulari vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Ottelua oli pelattu 56 minuuttia, kun vasemmalta boksiin kaventanut Mulari tykitti ottelun ensimmäisen maalin. Vain hetki kotiyleisön riemun jälkeen oli luvassa pelin muuttavia hetkiä, mainion ottelun pelannut Joonas Leinonen sai toisen keltaisen kortin ja ulosajon.

Välittömästi ulosajon sai HaPK ottelun täysin hallintaansa. Paine kotijoukkueen päässä oli kova ja vaikutti olevan ajan kysymys, koska vierailija saa pallon verkkoon. Lopulta viimeisellä 10 minuutilla pallo jouduttiin kaivamaan kotijoukkueen verkon perukoilta. Oikealta laidalta lähtenyt keskitys tavoitti taka-alueella olleen Nico Pietiläisen, joka puski pallon Järvisen hanskojen kautta maalin yläkulmaan.

Lisämaaleja ottelussa ei nähty, joten pisteet jaettiin kovan taistelun jälkeen.

“Oltiin valmiita otteluun ja se etenikin käsikirjoituksemme mukaan ensimmäisen tunnin ajan. Käsikirjoitus sisälsi kuitenkin kolme pistettä, nyt niitä saatiin vain yksi, joten pettynyt fiilis. Punainen kortti muutti ottelua kuitenkin niin rajusti, että pistekin on hyvä tulos. Yli puolituntia, kun joudut pelaamaan vajaalla, niin se on melko mahdoton tehtävä sarjan kärkijoukkueita vastaan. Täytyy ottaa opiksi ja jättää kyseinen punalappu kauden ainoaksi.” Plaanin päävalmentaja Jesse Rantanen niputtaa ottelun.

Seuraavaa kotiottelua ei jouduta kauaa odottamaan, kun jo ensi viikon perjantaina Heinolaan saapuu Joutsenon Kultsu. Ottelu alkaa kello 19.00. Nähdään silloin uudestaan!

Categories: Yleinen

0 Comments

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *